Hyppää sisältöön
Media

Varsinais-Suomeen lupa pihapiirissä liikkuvan suden tappamiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2008 13.44
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt luvan yhden suden tappamiseksi Mynämäen, Yläneen, Pöytyän sekä Nousiaisten kuntien alueelle Varsinais-Suomessa. Lupaehtojen mukaan susi on tapettava pihapiirissä tai sen välittömään läheisyyteen valikoivan pyynnin varmistamiseksi. Pyynnissä tulee myös pyrkiä välttämään alfa –yksilön eli lauman johtajayksilön tappamista.

Alueella on tehty jatkuvasti lukuisia havaintoja susista pihoissa tai niiden läheisyydessä. Havaintoja pihapiireissä liikkuneista poikkeuksellisen pelottomasti käyttäytyvistä susiyksilöistä on tehty erityisesti Kalelan, Paistanojan, Mynämäen keskustaajaman, Mietoisten, Kivikylän, Ihavan sekä Ordenojan kylien alueella. Viimeisten kahden viikon aikana on huomattava määrä susiyksilöiden havainnoista sijoittunut Kalelan kylään ja sen vaikutuspiiriin..

Nyt myönnetty lupa on vuonna 2006 käyttöön otetun Suomen susikannan hoitosuunnitelman linjausten mukainen. Hoitosuunnitelman mukaan susikantaan kohdistuvissa poistoissa ja susikannan kasvun säätelyssä ensisijaisia kohteita ovat opitun piharavinnon saannin, sairauden tai muun syyn takia kesyyntyneet tai ihmisasutuksen tuntumaan toistuvasti tulevat sudet. Suden rauhoituksesta poikkeamisessa tavoitellaan erityisesti sitä, että susikanta pysyy ihmisarkana ja välttää ihmisasutusta.

Suomessa on noin 190-200 sutta. Mynämäen, Yläneen, Pöytyän ja Nousiaisten alue kuuluu suden hoitosuunnitelmassa läntiseen kannanhoitoalueeseen, jossa esiintyy noin 70-80 yksilöä. Kanta läntisellä kannanhoitoalueella on voimakkaasti kasvanut viime vuosina.

Susikantaa säädellään ja vahinkoyksilöitä poistetaan metsästyksellä pääasiassa alueellisen riistaviranomaisen riistanhoitopiirien lupien mukaisesti. Tänä vuonna metsästyskauden alussa Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan sekä Kymen riistanhoitopiireillä oli mahdollisuus myöntää luvat yhteensä 22 suden metsästämiseen. Poronhoitoalueella Kainuun, Oulun ja Lapin riistanhoitopiireillä oli mahdollisuus myöntää yhteensä 16 lupaa porovahinkojen vähentämiseksi. Muualla Suomessa riistanhoitopiirit eivät ole voineet myöntää pyyntilupia, vaan näissä tapauksissa harkinta on jätetty maa- ja metsätalousministeriölle.

Tähän mennessä riistanhoitopiirien luvilla ja maa- ja metsätalousministeriön myöntämillä luvilla on toistaiseksi kaadettu yhteensä 26 sutta. Näistä 11 sutta on kaadettu poronhoitoalueella. Viime metsästyskaudella 2006/2007 maa- ja metsätalousministeriön, riistanhoitopiirien ja poliisin luvilla tapettiin 38 sutta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Ylitarkastaja Sami Niemi, puh. (09) 160 53374, 0400 238 505