Hyppää sisältöön
Media

Viime vuoden suurpetovahinkoja ei voida maksaa täysimääräisenä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.4.2012 7.52
Tiedote -

Suurpetojen viime vuonna aiheuttamien vahinkojen korvauksia joudutaan leikkaamaan 23 prosenttia. Valtion talousarviossa suurpetovahinkoihin ja vahinkojen estämiseen varattu 4,3 miljoonan euron määräraha ei riitä vahinkojen täysimääräiseen korvaamiseen. Suurpetojen vuonna 2011 aiheuttamat vahingot olivat yli 5,4 miljoonaa euroa. Porovahinkojen maksatus käynnistyy välittömästi. Viljelys-, kotieläin-, mehiläisvahinkojen maksut käynnistyvät, kun parhaillaan lausunnolla oleva ministeriön asetuksen tarkistus eläinten käyvistä arvoista on hyväksytty.

Riistavahinkolain mukaan riistaeläimen aiheuttaman vahingon korvaaminen on mahdollista vain valtion talousarvion asettamissa rajoissa. Jos korvausta ei voida suorittaa talousarvion puitteissa täysimääräisesti joudutaan jokaiselta vahingonkärsijältä leikkaamaan korvauksia saman verran (lukuun ottamatta henkilövahinkoja).

Suurpetojen porotaloudelle aiheuttamat vahingot nousivat lähes 4,96 miljoonaan euroon. Tästä voidaan korvata noin 3,82 miljoonaa. Vuotta aiemmin porovahingot olivat 3,55 miljoonaa euroa. Vuoden 2011 korvaussummaa nostavat riistavahinkolain laskennalliset elementit, kuten poronlihan hinnan 29 prosentin nousun vaikutus poron käypään arvoon. Lisäksi poikkeuksellisen suuria porovahinkoja kärsineiden paliskuntien määrä lisääntyi aiempaan nähden. Suurpetojen tappamien porojen määrä pysyi kuitenkin lähes ennallaan.

Porovahinkojen korvauksista 2,11 miljoonaa euroa maksetaan poronomistajille löydettyjen suurpetojen tappamien porojen perusteella. Paliskunnille maksettavaa vasahävikkikorvausta maksetaan noin 900 000 euroa. Lisäksi poikkeuksellisen suurten porovahinkojen 790 000 euron korvaukseen on oikeutettu Hallan, Hossa-Irnin, Kallioluoman, Näljängän, Alakitkan, Pohjois-Sallan paliskuntien lisäksi myös Oivangin paliskunta.

Susien aiheuttamat porovahingot lisääntyivät eniten. Vuonna 2011 susien jäljiltä löydettiin 919 tapettua poroa, edellisenä vuonna vastaava luku oli 768 poroa. Ahman tappamia poroja löydettiin 1256, joka oli vähemmän kuin edellisenä vuonna (1348). Karhujen tappamia poroja löytyi 594 eli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna (579). Ilveksen tappamia poroja löytyi 554, joka on hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna löydetyt 597 tapettua poroa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) kanta-arvion tarkennuttua alkuvuodesta 2012, ministeriö antoi maaliskuussa 15 suden lisäkiintiön poronhoitoalueelle aiemman jo täyttyneen 20 suden kiintiön lisäksi. Myös ilvesten ja karhujen aiheuttamia porovahinkoja on pyritty vähentämään parin viimeisen vuoden aikana lisäämällä huomattavasti niiden metsästystä poronhoitoalueella. Näiden toimenpiteiden vaikutukset nähdään vasta vuoden 2012 vahinkokertymässä.

Suurpetojen aiheuttamat viljelys-, kotieläin- ja irtaimistovahingot nousivat 473 000 euroon, josta voidaan korvata 365 000 euroa. Vuotta aiemmin näitä vahinkoja korvattiin noin 356 000 eurolla. Korvattaviin vahinkoihin sisältyy 27 susien, 7 ilveksen ja 3 karhun tappamaa tai vahingoittamaa koiraa. Koiravahingot olivat 16 % suurpetojen aiheuttamista viljelys-, kotieläin- ja irtaimistovahingoista. Edellisenä vuonna vastaavat luvut olivat 26 suden, 6 ilveksen ja 2 karhun aiheuttamaa koiravahinkoa. Karhujen mehiläispesille aiheuttamien vahinkojen osuus oli 33 % (55 tapausta) ja viljelysvahingot 16 % edellä mainitusta vahinkoryhmästä. Suden, karhun ja ilveksen aiheuttamien lammasvahinkojen osuus (37 tapausta) oli 29 % kaikista viljelys-, kotieläin- ja irtaimistovahingoista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Jussi Laanikari, puh. 040 733 6229
ylitarkastaja Janne Pitkänen, puh.040 867 2667