Hyppää sisältöön
Media

Vuodenvaihteen 2009/2010 muutoksia maa- ja metsätaloudessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2009 9.41
Tiedote -

Kala- ja riistatalous

Valtion kalastuksenhoitomaksujen hinnat nousevat elinkustannusindeksikorotuksen johdosta. Vuonna 2010 kalastuksenhoitomaksut ovat 22 euroa kalenterivuodelta ja 7 euroa seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Kalastuksenhoitomaksuvarat käytetään kalastajien ja kalavesien hyväksi. Noin kolmannes varoista käytetään suoraan kalavesien hoitoon. Lisätietoa kalastuksenhoitomaksun suorittamisesta löytyy internetosoitteesta www.mmm.fi/kalastus.

Kiinteistöasiat

Kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtyvät Maanmittauslaitokseen vuoden 2010 alusta. Vuoden 2010 alusta alkaen lainhuutoa, kiinnitystä sekä erityisen oikeuden kirjaamista haetaan ja kirjaamisasia ratkaistaan siinä maanmittaustoimistossa, jonka toimialueella kiinteistö sijaitsee. Vuoden 2009 loppuun asti nämä asiat on ratkaistu käräjäoikeudessa.

Lainhuudolla tarkoitetaan kiinteistön omistusoikeuden kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Lainhuutoa on haettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona kaupanvahvistaja on vahvistanut kauppakirjan tai muun luovutuskirjan. Jos kiinteistöä aiotaan käyttää lainojen vakuutena, on kiinteistöön haettava kiinnitystä. Erityisiä oikeuksia ovat maanvuokraoikeuden lisäksi eräät muut kiinteistöön kohdistuvat oikeudet kuten metsänhakkuu- tai eläkeoikeus.

Kiinteistöjen kirjaamisasioiden keskittäminen Maanmittauslaitokseen vahvistaa sen asemaa kiinteistöasioissa. Palveluiden keskittäminen antaa Maanmittauslaitokselle mahdollisuuden kirjaamisasioiden käsittelyn, sähköisen kirjaamisjärjestelmän ja kiinteistötietojärjestelmän kehittämiseen.

Elintarvikkeet ja terveys
Uusi kasvinjalostajanoikeuslaki tulee voimaan vuoden 2010 alussa. Merkittävin muutos on se, että rekisteriviranomaisena toimii nyt Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, joka vastaa kasvinjalostajanoikeuden hyväksymisestä, julkaisemisesta ja rekisteröinnistä. Aiemmin kasvinjalostajanoikeusasiat hoidettiin kasvinjalostajanoikeustoimistossa, joka on lakkautettu. Tarkoituksena on myös selkeyttää lain rakennetta ja huomioida entistä tarkemmin uusia lajikkeita suojaavan kansainvälisen yleissopimuksen (UPOV) vaatimukset.

Laki kasvinjalostajanoikeudesta koskee kansallisten kasvinjalostajanoikeuksien myöntämistä. Uuden kasvilajikkeen jalostaja voi hakea lajikkeelleen kasvinjalostajanoikeutta ja näin suojata lajikkeen. Ilman suojatun lajikkeen omistajan lupaa, kukaan ei voi tuottaa lajikkeen lisäysaineistoa, kunnostaa lajikkeen lisäysaineistoa lisäystarkoituksiin eikä myöskään markkinoida, viedä tai tuoda lajikkeen lisäysaineistoa.

Lailla turvataan Suomen oloihin soveltuvien lajikkeiden saatavuus ja taataan kasvinjalostajille oikeus saada korvausta jalostamansa lajikkeen käytöstä. Suojattujen lajikkeiden käytöstä saatujen korvausten avulla voidaan varmistaa uusien lajikkeiden jalostamiseen riittävät taloudelliset edellytykset. Vuosittain myönnetään keskimäärin kymmenen uutta kansallista kasvinjalostajanoikeutta.

Maatalous

Tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annettua lakia muutetaan ensi vuoden alusta siten, että siinä otetaan huomioon Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan välitarkastuksesta aiheutuvat muutokset tilatukijärjestelmään.

Lakimuutoksella annetaan valtioneuvostolle valtuus säätää uusien erityistukimuotojen perusteista (ns. artiklan 68 tuki). Lakiin lisätään myös säännös siitä, että Euroopan unionin kokonaan rahoittamaa tukea tai palkkiota ei myönnetä, jos niiden yhteismäärä on korkeintaan 200 euroa.

Aluehallinnon uudistus tuo asetusmuutoksia

Aluehallinnon uudistus vuoden 2010 alussa aiheuttaa muutoksia myös aluehallintoviranomaisten tehtäviä sivuavissa maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvissa laeissa. Muutokset ovat valtaosin lakiteknisiä.

Aluehallinnon uudistuksen yhteydessä Metsäkeskusten johtokuntiin tulee edustajat maakuntien liitoista ja vuoden 2010 alussa toimintansa aloittavista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista. Näin luodaan entistä tiiviimpi yhteistyö metsäkeskusten ja uudistettavan valtion aluehallinnon välillä. Johtokunnat päättävät alueellisten metsäkeskusten keskeisimmistä asioista. Ne eivät kuitenkaan käsittele yksittäisiä viranomaisasioita, vaan niitä koskeva ratkaisuvalta on metsäkeskuksissa eriytetty erillisiin viranomaistehtävien yksiköihin.

Myös Metsäntutkimuslaitoksen hallinto muuttuu vuoden 2010 alusta. Metsäntutkimuslaitoksen nykyiset yhdeksän toimintayksikköä lakkaavat ja niiden tilalle tulee neljä hallinnollista alueyksikköä. Nykyiset yhdeksän toimintayksikköä organisoidaan uudelleen ja ne jatkavat osana uusia alueyksiköitä. Toimintayksikköjen johtajien virat lakkautetaan. Näiden virkojen tilalle Metsäntutkimuslaitos tulee perustamaan neljä aluejohtajan virkaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Juha Palonen (maatalous), p. 09 160 52935
erityisasiantuntija Marja Savonmäki (elintarvikkeet ja terveys), p. 09 160 52688
ylitarkastaja Roni Selén (kalastus), puh. 09 160 52726
hallitusneuvos Vilppu Talvitie (metsäalan organisaatiot), p. 09 160 52293
vanhempi hallitussihteeri Elma Solonen (kiinteistöjen kirjaamisasiat), p. 09 160 52709

Sirkka-Liisa Anttila