YK:n kestävän kehityksen seurantakokous alkaa – Suomi nostaa keskusteluun arktisen yhteistyön

Maa- ja metsätalousministeriöUlkoasiainministeriöYmpäristöministeriö 6.7.2018 15.45
Tiedote
YK:n kestävän kehityksen seurantakokous alkaa – Suomi nostaa keskusteluun arktisen yhteistyön

YK:n korkean tason kestävän kehityksen poliittinen foorumi (HLPF) kokoontuu New Yorkissa 9.-18.7.2018. Vuosittainen foorumi arvioi edistystä maailmanlaajuisissa kestävän kehityksen tavoitteissa (Agenda2030), joista sovittiin vuonna 2015. Suomi korostaa New Yorkissa erityisesti arktisen alueen yhteyttä kestävään kehitykseen.

”Suomi toimii parhaillaan Arktisen neuvoston puheenjohtajana. Arktisella yhteistyöllä ja kansainvälisillä sopimuksilla on jo onnistuttu vähentämään joidenkin haitallisten kemikaalien esiintymistä alueella. Arktisen alueen ainutlaatuisen luonnon ja kulttuurin turvaamiseksi tarvitaan kuitenkin entistä tiiviimpää yhteistyötä, kun esimerkiksi luonnonvarojen lisääntyvä kulutus kohdistaa painetta alueelle”, Suomen delegaation johtaja, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.
 
Tänä vuonna poliittisen foorumin teemana on muutos kohti kestäviä yhteiskuntia. Keskiössä ovat vettä, energiaa, kaupunkeja, kulutusta ja tuotantoa sekä maaekosysteemeitä koskevat tavoitteet, joiden välillä on myös merkittäviä ristiinkytkentöjä: esimerkiksi kestävä kaupungistuminen sekä toimiva vesihuolto ja sanitaatio tukevat naisten ja tyttöjen koulutustason, aseman ja oikeuksien vahvistumista.
 
”Kestävän kehityksen tavoitteet voivat olla myös keskenään ristiriidassa: esimerkiksi ruuan tuotannon tehostaminen vähävetisillä alueilla voi johtaa vesipulan pahentumiseen, jos ei samalla paranneta veden käytön tehokkuutta. Vesi on lisäksi avainasemassa esimerkiksi terveyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa. Alle viisivuotiaita kuolee vuosittain likaisen veden mukana leviävään ripuliin ja muihin tauteihin lähes 350 000”, muistuttaa delegaatioon kuuluva maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Suomi on edelläkävijä kestävän kehityksen toimeenpanossa politiikan suunnittelussa ja hallinnossa sekä laaja-alaisessa yhteistyössä yritysten, järjestöjen ja kansalaisten kanssa.
 
”Olemme tehneet uraauurtavaa työtä Agenda2030-tavoitteiden kansallisessa toimeenpanossa. Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus on ainutlaatuinen työkalu, jolla yhteiskunnan eri toimijat on saatu mukaan tekemään omia sitoumuksiaan kestävämmän maailman ja Suomen puolesta. Valtionhallinnossa erityisen merkittävää on kestävän kehityksen tavoitteiden tuominen osaksi budjetointia ja valtiontalouden suunnittelua ja raportointia”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.
 
Suomi järjestää New Yorkin foorumin yhteydessä neljä sivutapahtumaa. Arktisesta yhteistyöstä keskustellaan tiistaina 17.7. Maanantaina 9.7. Suomi järjestää yhdessä Vietnamin kanssa vesihuollon riskienhallintaa käsittelevän tapahtuman, ja torstaina 12.7. järjestetään rajavesistöyhteistyötä käsittelevä tapahtuma yhdessä UNECE:n, UNESCO:n ja Senegalin kanssa. Lisäksi Suomi järjestää metsäaiheisen tilaisuuden yhteistyössä Tansanian kanssa perjantaina 13.7. Metsäkysymykset ovat esillä myös foorumin ennakkotapahtumassa 8.7.
 
Suomen delegaatiossa on mukana ympäristöministeriön, ulkoministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja Metsähallituksen virkamiesten lisäksi YK-liitto, MTK, WWF, Kehys, Aalto-yliopisto, Green Building Council, Agenda 2030 -nuorisodelegaatti, Pöyry, UPM ja Paulig. Twitterissä foorumia voi seurata tunnisteella #HLPFSuomi.

Tapahtuman verkkosivut 
 
Lisätietoja:
 
Taru Savolainen, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustaja, p. + 358 40 535 8622, etunimi.sukunimi@ym.fi

Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö, maa- ja metsätalousministeriö, p. +358 400 291 910 etunimi.sukunimi@mmm.fi

Kaarina Airas, ulkoasiainsihteeri, ulkoministeriö, p. +358 295 350 029, etunimi.sukunimi@formin.fi