Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Kiinnostaako kansainvälinen ura? Hakeudu valtionhallintoon!

Julkaisupäivä 20.6.2022 12.00 Blogit MMM

Ulkoministeriön perinteikäs Kavaku-kurssi on monen nuoren asiantuntijan haaveena, siitä kertovat vaikuttavat hakijamäärät. Mutta Kavaku ei suinkaan ole ainoa väylä kansainväliseksi asiantuntijaksi valtiolle. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriössä näitä mahdollisuuksia on runsaasti.

Oma polkuni kansainväliselle asiantuntijauralle on lähtenyt EU-töistä. Vähän yli kymmenen vuotta sitten pakkasin rinkkani ja muutin Brysseliin töihin Euroopan parlamenttiin. 2,5 vuotta kului ja osaamiseni karttui valtavasti EU-instituutioiden toiminnasta ja päätöksenteosta. Lähdin Brysseliin ns. kylmiltäni, vastavalmistuneena agronomina. Opiskeluaikaiset harjoitteluni tein pankissa ja tutkimuslaitoksissa, mutta kiinnostus EU-töihin oli kova. Brysselin keikkani jälkeen hain töihin maa- ja metsätalousministeriöön ja sillä tiellä ollaan. Työtehtävien kansainvälisyys ministeriössämme ei suinkaan rajoitu vain EU-koordinaation ja kansainvälisten asioiden yksikköön vaan monen kollegani työnkuvaan kuuluvat yhtä lailla kansainväliset asiat työskentelivätpä he sitten esimerkiksi metsä- ja bioenergiayksikössä tai elintarviketurvallisuusyksikössä. 

Minun ja kollegoitteni digitaalisia työpöytiä kuormittavat erityisesti EU-säädökset ja EU-työ. EU heijastuu lähes kaikkeen hallinnonalalla, jolle kuuluu kaksi EU:n yhteistä politiikkaa. Mutta ei kansainvälisyys rajoitu vain Brysselin käytäville. Ministeriön asiantuntijat työskentelevät mm. FAO:n, OECD:n, WTO:n, Codexin ja muiden kansainvälisten järjestöjen parissa. Unohtamatta pohjoismaista yhteistyötä, YK:n ilmasto-, monimuotoisuus- ja metsätyötä tai kahdenvälistä yhteistyötä monien maiden kanssa. 

Itse olen kartuttanut osaamistani tänä keväänä myös EU-kuplan ulkopuolella. Olen paraikaa 8 kuukauden työkierrossa yksikkömme sisällä ja hoidan tehtäviä, joihin kuuluu mm. OECD-koordinaatio, vienninedistäminen, kahdenvälinen yhteistyö sekä esimerkiksi kansainvälisten perushyödykejärjestöjen työn seuraaminen. 

Vaikka minä aloitin Brysselistä, järjestys voi olla myös toinen. Ministeriöstämme on monia väyliä ponnistaa töihin ulkomaille hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa. EU-instituutioihin voi hakea virkamiesharjoitteluun tai ns. kansalliseksi asiantuntijaksi. Ministeriö on myös erinomainen pohja hakeutua EU-virkaurakilpailuun. Kansainvälisiä uramahdollisuuksia on myös toki muuallakin maailmassa. Kollegoita on työskennellyt niin Pariisista Roomaan, kuin Soulista Pretoriaan. 

Samalla kun ministeriöt tarjoavat tilaisuuden saada unelmien työpaikka kansainvälisiltä areenoilta, on tämä kaikki tärkeää myös isänmaalle. Vakavasti puhuen, suomalaisten määrä esimerkiksi EU:n instituutioissa on hälyttävän alhainen. Moni 90-luvulla EU-uralle lähtenyt virkamies alkaa olla työuransa loppupäässä ja suomalaisista osaajista on kohta pulaa. Esimerkiksi Euroopan komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastolla (eli tuttavallisemmin DG AGRI:ssa) ei ole enää kuin kourallinen suomalaisia. Meitä tarvitaan maailmalla lisää!

Sen vuoksi vinkkaan opiskeluidensa loppupuolella olevia, vastavalmistuneita tai miksipä ei myös jo työuraa tehneitä asiantuntijoita harkitsemaan kansainvälistä uraa maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan asioiden parissa. Seuraa valtiolle.fi –harjoittelupaikkoja ja työpaikkoja tai laita vaikka viestiä, niin jutellaan lisää. 

Sanna-Helena Fallenius
Kirjoittaja työskentelee neuvottelevana virkamiehenä MMM:n ruokaosaston EU-koordinaation ja kansainvälisten asioiden yksikössä

 

MMM

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.