Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Metsäasiat kiinnostavat nuoria

Jaakko Nippala Julkaisupäivä 27.5.2021 20.12 Blogit MMM

Kansalliseen metsästrategiaan 2025 on kirjattu, että nuorten osallistamiseen ja osallisuuteen kiinnitetään strategiakaudella erityistä huomiota. Myös hallitusohjelmassa on sitouduttu edistämään nuorten osallisuutta, ja nuorten tavoittaminen on yksi maa- ja metsätalousministeriön tämän vuoden viestinnän painopisteistä.  

Nuoret ovat kaikille metsäalan toimijoille tärkeä kohderyhmä, koska he ovat tulevaisuuden työntekijöitä, metsänomistajia, päättäjiä ja kuluttajia. Nuorisoviestintää toteutetaan laajalla rintamalla, jotta tietoisuus metsäalasta ja metsien merkityksestä tulisi nuorille tutuksi. Metsät selvästi myös kiinnostavat nuoria, joten on tärkeää, että he saavat metsistä ja metsäalasta monipuolisesti tietoa.

Maa- ja metsätalousministeriössä käynnistettiin viime vuonna uusi ”Nuorten osallisuus metsästrategiassa” -hanke, jota ovat toteuttaneet 4H-liitto ja Partiolaiset. Hankkeessa on laadittu nuorten osallisuutta edistävä rastimalli hyödynnettäväksi nuorille suunnatuilla metsäpäivillä, ja sen lisäksi järjestettiin Nuorten metsäneuvosto. Nämä ovat konkreettisia tapoja kuulla nuorten ajatuksia.

Nuorten metsäneuvosto oli uudenlainen kolmiosainen tapahtuma, jossa nuoret valmistelivat kommenttipuheenvuorot Kansallisen metsästrategian strategisista hankkeista. Tapahtumaan haettiin osallistujia avoimella haulla, josta kerrottiin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Hakijoita oli yhteensä 88, joista neuvostoon valittiin 30.

Tavoitteena oli tuoda esille mahdollisimman erilaisia nuorten mielipiteitä, joten osallistujajoukosta pyrittiin saamaan monipuolinen. Se onnistuikin hyvin, koska hakijoita oli monenlaisista taustoista. Osallistujat kiittelivät monipuolista joukkoa ja pitivät hienona, että pääsivät keskustelemaan eri näkökulmista metsää tarkastelevien ihmisten kanssa.

Miltei kolmannes osallistujista oli nykyisiä tai tulevia metsänomistajia ja monen osallistujan nykyinen tai tuleva työ on metsäalalla. Noin kolmannes painotti hakemuksessaan taloudellista kestävyyttä ja noin kolmannes luonnon monimuotoisuuden suojelua ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Lähes jokainen osallistuja kertoi käyttävänsä metsiä virkistäytymiseen. Osallistujien joukossa oli kuitenkin myös nuoria, joille metsät eivät ole erityisen läheinen aihe.

Palautteen perusteella nuoret arvostivat saamaansa tilaisuutta keskusteluun ja näkemysten esittämiseen. Puheenvuoroissa nousivat esille monenlaiset näkökulmat, mutta niissä korostui läpi linjan myös kokonaiskestävyyden edistäminen.  Kestävyyden kaikki osa-alueet – niin ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen kuin taloudellinen – tulee nuorten mielestä huomioida metsistä puhuttaessa.

Kansallisen metsästrategian vahvuutena on ollut ja on laaja osallistaminen ja sidosryhmäyhteistyö. Nuorten näkemysten ja kommenttien kuuleminen edistää entisestään strategian toimeenpanon moniäänisyyttä. Nuorten esittämiä huomioita voidaan hyödyntää sekä metsästrategian hankekokonaisuuksien kehittämisessä että lähikuukausina käynnistyvässä strategian päivitystyössä.

Jaakko Nippala

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana maa- ja metsätalousministeriön metsä- ja bioenergiayksikössä.

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.