Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Paikkatietosektorilla on käynnistetty ensimmäinen selonteko

Kari-Pekka Karlsson Julkaisupäivä 13.3.2017 17.48 Blogit

Paikkatietopoliittinen selonteko -hankkeessa pidettiin kick off -tilaisuus Säätytalolla Helsingissä 13.2.2017. Tupa oli täynnä, vaikka tilaisuus raapaistiin pystyyn melko hätäisellä aikataululla. Kalentereista löytyi tilaa, mikä osoittaa vankkaa kiinnostusta asiaan.

Nyt käynnistetty selonteko on ensimmäinen paikkatietosektorilla. Sekin, että on todettu olevan paikkatietopoliittisen selonteon aika, kuvaa paikkatietojen merkityksen kasvua. Selontekohan - erotuksena selvitykselle - tarkoittaa eduskunnalle luovutettavaa dokumenttia, jonka tarkoituksena on olla valtakunnan ylimmille päättäjille materiaalina oikeanlaisten päätösten tekemiseksi.

Selonteolla etsitään Suomen paikkatietotoimintojen tavoitekuvaa

Erityisen hienoa kick off -tilaisuudessa oli vilkas keskustelu erityisesti paneelistien alustusten kirvoittamana. Hyvin erilaisia - kriittisiäkin - puheenvuoroja pidettiin, ja heti otettiin esille asioita, joita paikkatietotoimissa pitäisi parantaa ja kehittää.

Selonteon tarkoitus on löytää tavoitekuva sille, mitä paikkatietotoimintojen pitäisi Suomessa olla - ja erityisesti sille, mitä julkishallinnon paikkatietotoimintojen ja vastuiden pitäisi paikkatietosektorilla olla.

Yhdessä löydetään linjauksia

Tuota tavoitekuvaa työstetään paikkatietojen tuottajien, jatkojalostajien ja käyttäjien tarpeita ja näkemyksiä selvittäen ja analysoiden. Jo kick offissa niitä esitettiin - ja se että esitettiin erilaisia näkemyksiä, osoittaa, että selonteko tulee tarpeeseen. Pitää yhdessä löytää linjauksia ja ratkaisuja asioille, joilla poistetaan mahdollisimman paljon päällekkäistä tai muuten turhaa työtä samoin kuin turhia kustannuksia ja lisätään tehokkuutta. Samalla luodaan yrityksien toiminnalle mahdollisimman hyvät puitteet paikkatietotoimintojen muuttuvissa ympäristöissä.

Miten työ jatkuu?

Kick off -tilaisuus on jo historiaa, ja monet paikalla olleet ja muut sidosryhmien edustajat ovat sen jälkeen osallistuneet selonteon osaselvitysten haastatteluihin ja työpajoihin. Kiitokset siitä. Toivon jatkossakin intoa vaikuttaa mahdollisimman hyvän opastuksen tuottamiseen valtion ylimmille päättäjille.

Selonteossa esiin tulevat linjaukset vaikuttavat tavalla toisella myös KMTK:n toteuttamiseen. Sen takia KMTK-työssä painotetaan vähemmän strategista pohdintaa siihen asti kunnes selonteko valmistuu ja se on tarkoitus luovuttaa eduskunnalle kuluvan vuoden lopussa. 

Hankepäällikkö Kari-Pekka Karlsson
etunimi.sukunimi(at)mmm.fi [kari-pekka.karlsson] 


Lisätietoja:

http://mmm.fi/paikkatietoselonteko

http://kmtk.maanmittauslaitos.fi/

 

Huoneistot, maanmittaus ja paikkatiedot Kari-Pekka Karlsson Paikkatietoselonteko

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.