Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Suomalaisesta ruuasta ja ruokakulttuurista

Julkaisupäivä 3.6.2019 16.12 Blogit MMM

Moi, tänään halusin kirjoittaa suomalaisesta ruuasta ja suomalaisesta ruokakulttuurista. Harva varmasti oikeasti miettii, kuinka paljon ruoka-alalla on työntekijöitä on Suomessa. Ja suomalainen ruoka on puhdasta, sitä meidän jokaisen tulisi arvostaa.

Minua kiinnosti erityisesti se, että mitä ravintolat pitävät ruuassa tärkeänä, joten haastattelin Amican ravintolassa työskentelevää ravintolapäällikköä heidän ruokansa vastuullisuudesta.

Amican työntekijä kertoi minulle näin: ”Meille on aina ollut äärimmäisen tärkeää, että tiedämme mistä meidän raaka-aineet tulevat. Esimerkiksi lihan suhteen, me olemme aina tietoisia siitä mistä liha on meille saapunut. Myös tieto siitä, että tuotantoeläimillä on ollut hyvä olla on meille tärkeä.” Lisäksi hän kertoi minulle, että lähes kaikki heille saapuvat liha tuotteet ovat peräisin Suomesta. Mielestäni se on erittäin hienoa.

Ylipäänsä suomalaisten tuotteiden erityisesti lihan käyttäminen on suomalaisilta järkevää monestakin syystä. Tärkeimpiä syitä ovat varmasti, että suomalainen ruoka erityisesti liha on helppo jäljittää ja voit olla tietoinen, että mistä ruokasi lautasellesi saapuu. Lisäksi tärkeä syy on ilmasto, kun ruokia ei tuoda ulkomailta ympäristöä säästyy.

Tähän loppuun haluaisin vielä kirjoittaa hieman ruoka-alan työntekijöistä Suomessa. Kuten tekstin alussa mainitsinkin ruoka-alan työntekijöitä on todella paljon Suomessa. Mietitäänpäs hetki keitä ruoka-ala työllistää Suomessa. Ensin tulee mieleen kokki, tarjoilija, leipuri, ruokakaupan myyjä…

Lista on todella pitkä. Suomesta noin joka kymmenes ihminen työskentelee ruoka-alalla. Moni Suomesta työskentelee ruoka-alalla, ja se on erittäin tärkeää.

Tämän tekstin kirjoittamisen lopetan tähän, ja minä toivon, että jokainen miettisi näitä mainitsemiani asioita itsekseen. Ajattelun ja ruoan täyteistä kesää! :)

Kiitos kun luit tekstini! :) Emilia Partanen, Kuulammen koulu, Tyrnävä

Blogi on yksi kolmesta maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2019 nuorille järjestämässä blogikirjoitukskilpailussa palkitusita kirjoituksista.

Raadin perustelut: Blogikirjoitus on toteutettu nerokkaasti, sillä tekstiä varten kirjoittaja on toteuttanut haastattelun. Hän on nähnyt kirjoituksen eteen vaivaa, ja kirjoituksessa on jututettu Amican ravintolan ravintolapäällikköä ruoan vastuullisuudesta. Toteutustapa osoittaa luovuutta – kirjoittaja ei ole myöskään mennyt sieltä, missä aita on matalin, vaan otti kilpailun haasteena. On hienoa huomata, että jutussa on myös mietitty ruoan työllistämisvaikutuksia, mikä on hieno, yhteiskunnallinen avaus, sillä suomalaisen ruoan työllistämisvaikutukset ovat merkittävät.

MMM Ruoka ja maatalous

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.