CAP27-blogi

CAP27-blogi

Työteliäs ja mielenkiintoinen CAP-vuosi luvassa

Minna-Mari Kaila Julkaisupäivä 24.1.2019 15.56 Blogit MMM

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan valmistelu on ollut käynnissä jo puolitoista vuotta. Tuolloin aloitettiin myös kansallinen valmistelu käynnistämällä strategia- ja ohjausryhmän työ. Valmistelu oli alustavaa kantojen ja näkemystenvaihtoa, kun komission esitykset vielä antoivat odottaa itseään.

 

Menneenä kesänä saatiin EU:n komission ehdotukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiksi. Niiden julkaisu ja rahoituskehysehdotuksen esitteleminen käynnisti käytännön valmistelutyön, jota virkakoneisto nyt tekee. Tätä työtä ohjaa hallitus maa- ja metsätalousministeri Lepän johdolla.

 

Päättyneen vuoden lopulla edellä mainitun ohjausryhmän työ jaettiin neljään erilliseen työryhmään. Maatalous-, maaseutu-, markkina-, ja hallintomallityöryhmä ovat jo kokoontuneet useita kertoja. Näiden neljän työryhmän lisäksi Ahvenanmaan erilliskysymyksiä valmistellaan omassa työryhmässään. 

 

Tämä virallisesti asetettu työryhmäjoukko on se runkoryhmä, jossa Suomen omiin valintoihin tähtäävää työtä tehdään. 

 

Alkaneesta vuodesta tulee todellinen CAP:n supervuosi, jonka kruunaa Suomen EU:n puheenjohtajuus heinäkuun alusta vuoden loppuun.

 

Työpajoista tarttumapintaa valmisteluun

 

Politiikan valmistelun pitää olla osallistavaa, jotta käytössä olisi parhain näkemys ja kokemus tulevan kauden valmisteluun. Olemme ministeriössä syksyisen, onnistuneen CAP-seminaarin jälkeen käynnistäneet vielä työpajatyöskentelyn. Sen taustalla on ajatus koota ideoita, asiantuntemusta ja näkemyksiä uudella tapaa valmisteluun syötettäväksi.

 

Aiemmilla kerroilla toiminta on organisoitu niin, että virallisesti asetettuja työryhmiä on ollut monta ja työskentelytapa on ollut perinteinen kokoustaminen puheenjohtajan johdolla. Toimiva malli sekin.

 

Nyt kuitenkin ajattelimme toimia toisin. Julkistimme avoimen ilmoittautumislinkin, jonka kautta kuka tahansa saattoi ilmoittautua työpajoihin. Pyysimme taustatietoja ja perusteluita osallistumiselle, sillä ne auttavat työpajojen kokoonpanon suunnittelussa. Ilmoittautumisten määrä oli yllätys, niitä tuli yli 860. On hienoa, että yhteinen valmistelu kiinnostaa ja innostaa näin laajaa joukkoa. 

 

Työpajoja pidetään yhteensä 27 aihealueesta. Osa niistä kokoontuu useamman kerran. Työtapa on aikaisemmasta poikkeava. Tarkoituksena on soveltaa ryhmätyömenetelmiä, jossa kukin työpajakerta tuottaa omanlaisensa näkemyksen kulloinkin annetusta aiheesta.

 

Työpajat ovat väline koota ihmisiä erilaisella taustalla pohtimaan tulevia politiikkavalintoja ja uusia vaihtoehtoja. Pyrimme saamaan kuhunkin työpajaan mahdollisimman monipuolisen ja laajasti eri tahoja edustavan joukon osallistujia.

Olemme sovitelleet työpajoja niin, että mahdollisimman moni pääsee osalliseksi. Toivon kuitenkin ymmärrystä sille, että tällä kierroksella eivät kaikki pääse mukaan. Jotta työpajatyöskentely olisi tehokasta, ei osallistujien määrä yhdessä työpajassa voi olla kovin suuri.

 

CAP-osallistumiseen on luvassa muitakin tapoja. Helmikuussa käynnistyy Ota kantaa –kysely, jossa kaikki voivat osallistua CAP-uudistuksen muotoutumiseen.

 

Lisäksi ministeri Jari Leppä tekee helmikuussa seitsemän paikkakunnan CAP-kiertueen, jolla on tarkoitus kerätä erityisesti viljelijöiden näkemyksiä maatalouspolitiikan uudistuksesta. Tapahtumat järjestetään eri puolilla Suomea. Samalla siis nähdään, löytyykö näkemyksistä eroavaisuuksia eri puolilta Suomea.

 

Alkaneesta vuodesta tulee todellinen CAP:n supervuosi, jonka kruunaa Suomen EU:n puheenjohtajuus heinäkuun alusta vuoden loppuun.

 

Maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikön Minna-Mari Kailan blogikirjoitus käynnistää CAP27-blogisarjan. Sarjassa seuraamme yhteisen maatalouspolitiikan kansallista valmistelua seuraavalle rahoituskaudelle. Lisätietoja CAP-uudistuksesta: mmm.fi/cap27. 

CAP27 MMM Minna-Mari Kaila

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.