Kuuntelin elokuun lopussa Kantarin ansiokasta esitystä maatilojen tulevaisuudennäkymistä ja tilojen kehittämisestä. Koulutushalukkuus on laskenut verrattuna edelliseen vuonna 2020 tehtyyn kyselyyn. Viljelijöitä, jotka eivät lainkaan osallistu koulutuksiin, on jo lähes 50%. Ainoastaan ympäristö- ja energia-asioihin liittyvään koulutukseen on hakeuduttu enemmän kuin vuonna 2020.

Tilanne on mielestäni huolestuttava, ja pureudun tässä blogissa osallistumattomuuden syihin.

46 % niistä, jotka eivät lähivuosina aio osallistua koulutukseen, perustelevat asiaa seuraavilla - mielestäni todellisilla - syillä: korkea ikä, eläkkeellä olo, terveydelliset syyt sekä sukupolvenvaihdoksen tai maatalouden harjoittamisen lopettamisen läheisyys. Lisäksi tähän 46 %:iin kuuluu ”opiskelen asiat itse”, joka sijoittuu harmaalle alueelle, sillä itseopiskelukin voidaan lukea koulutuksen hankkimiseksi.

Loput 54 % ovat mielestäni sitkun- ja mutkunporukkaa. Tarkastellaanpa näitä ryhmiä tarkemmin.

”Seuraan asioita muutenkin” on periaatteessa hyvä perustelu. Mikäli maatilaansa haluaa kehittää, niin alan yleinen seuraaminen ei nykymaailmassa taida korvata koulutusta. Asioiden yleinen seuraaminen tuppaa helposti olemaan yksipuolista. Ihminen on sellainen nisäkäs, joka helposti sisäistää niitä asioita, jotka vahvistavat hänen asenteitaan ja käsityksiään. Uudistuminen ja asioiden tekeminen toisin voivat jäädä taka-alalle, koska niistä ei ole riittävästi tietoa.

”Ei tarvetta” on sukua edelliselle. Maatalousyrittäjä haluaa pysyä tutulla, turvalliseksi koetulla mukavuusalueella, jota kouluttautuminen voisi pahasti sotkea.

”Ei kiinnosta” muodostaa yhdessä ”ei tarvetta” vastaajien kanssa kolmanneksen vastaajista. Tämä joukko on tyypillinen aloilla, jotka työskentelevät käsillä tekemisen ammateissa. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä eläköitynyt yksikön päällikkö on sanonut, että jokaisesta ikäluokasta aina löytyy 20 % niitä, joita opiskeleminen ei kiinnosta tippaakaan, eikä tilanne ole vuosien saatossa miksikään muuttunut.

”Ei ehdi, ei aikaa” on tyypillistä mutkun- tai sitkunkamaa. Näin vastaavien kannattaisi käydä ajanhallinta- tai ehkä mieluummin yrityksen johtamiskurssi, vaikka lyhytkin.

Vastauksista löytyy yksi positiivinen ulottuvuus. Vastausvaihtoehdoissa oli muu syy –kategoria, jossa syyn sai määritellä itse. Vastauksista ei noussut syytä: ”tarjottava (aikuis)koulutus on huonolaatuista”. 
Koulutusorganisaatiot voivatkin siis kiinnittää huomiota yhteen seikkaan, eli koulutuksen markkinointiin. Tästä muistan yhden hyvän esimerkin. Eräs iso aikuiskoulutusorganisaatio järjesti aikoinaan sahureille talouskoulutuskurssin. Koulutus jouduttiin perumaan, koska kurssille ei ollut riittävästi tulijoita.

Seuraavaksi järjestettiinkin yhdistetty talous- ja sahanhuoltokurssi, johon saatiin runsas osanotto. 
Toivottavasti negatiivinen suuntaus saadaan kääntymään nousuun, jotta kenenkään maatalousyrittäjän ei tarvitsisi lopettaessaan todeta ”voikun”.

Markku Himanen työskentelee MMM:n ruokaosastolla markkinayksikössä ja osallistuu AgriHubin työhön ministeriön edustajana. Lisäksi hän on jäsenenä OKM:n asettamassa osaamisen ennakointifoorumin luonnonvarat, elintarviketuotanto ja ympäristö –ennakointityhmässä.