Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Viisi valonpilkahdusta luomualan kevääseen

Annika Öhberg Julkaisupäivä 27.2.2023 12.29 Blogit MMM

Nyt sen huomaa, aurinko lämmittää jo, vaikka kuluva talvi on monella tapaa ollut edeltäjiään synkempi. Luomualan tuottajat ovat kärsineet korkeista tuotantokustannuksista ja kuluttajista on tullut entistä hintatietoisempia elinkustannusten merkittävästä noususta johtuen. Pandemia-aikana lupaavasti kasvaneet Euroopan luomumarkkinat ajautuivat vuoden 2022 aikana alamäkeen. ProLuomu raportoi, että luomutuotteiden myynti Suomessa laski kahdeksan prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.

Silti luomualalla ilmenee valonpilkahduksiakin, joista kerron tässä blogikirjoituksessani. Ensimmäinen positiivinen uutinen koskee ProLuomun julkaisemia tietoja luomulastenruokien myynnin arvon ja volyymin kasvusta vuonna 2022. Luomutuotteita pidetään turvallisina ja puhtaina ja lapsille ostettavista tuotteista ollaan vielä valmiita maksamaan, vaikka elintarvikkeisiin muuten olisikin käytettävissä entistä vähemmän rahaa. 

"Luomutetaan Ruokapalvelut" -hanke teetti viime vuonna tutkimuksen, josta selviää, että ammattikeittiöt arvostavat luomua. Yli puolet ruokapalveluista kertoi käyttävänsä luomutuotteita päivittäin ja 43 % julkisista keittiöistä ilmoitti haluavansa lisätä luomun käyttöä. Tämä on valoisa uutinen luomualalle ja meille kaikille, jotka nautimme lounaamme työpaikkaruokaloissa.

Myönteisiä uutisia kuuluu myös kansainvälisiltä areenoilta. Helmikuisilla Biofach-luomumessuilla Saksassa kävi kova kuhina, kun pari tuhatta näytteilleasettajaa ja kymmenet tuhannet osallistujat kokoontuivat ihmettelemään uutuuksia ja keskustelemaan luomun tulevaisuudesta. Messujen teemaksi oli valittu kasviperäiset tuotteet ja globaali lähiruoka. Messuvilskeessä kävi selväksi, että tuhannet yritykset panostavat luomutuotteiden tuotekehitykseen, sillä ne luottavat laadukkaan ja vastuullisesti tuotetun ruuan kysynnän kasvuun. 
 
Suomessakin olemme hereillä, eivätkä luomutoimijat nuku talviunta. MMM julkaisi helmikuun alussa Luomu 2.0 -ohjelman toimeenpanosuunnitelman. Sen tarkoituksena on varmistaa, että laadukkaat ja vastuullisesti tuotetut luomutuotteet saadaan jatkossa entistä useammin lautasille sekä vähittäiskauppojen, ruokapalveluiden että vientimarkkinoiden kautta. Luomusektori sopi toimenpiteistä vuonna 2022 ja kehittää luomualaa tavoitteiden mukaiseksi vuoteen 2030 mennessä. Suunnitelmassa on toimenpiteitä luomutuotantoketjun tehostamiseksi pellolta pöytään ja toimenpiteitä luomutiedon ja -osaamisen kartuttamiseksi. Ohjelma painottaa keruuluomun lisäämistä ja kokoaa toimenpiteet luomuvesiviljelyn käynnistämiseksi. Lisäksi suunnitelmassa on joukko toimenpiteitä, joilla kehitetään luomulainsäädäntöä ja valvontaa. 
 
Viides valonsäde osuu uudistettuun EU:n luomuasetukseen, jota on sovellettu reilun vuoden verran. Asetuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa EU-maiden luomutuotantosääntöjä, varmistaa tuotteiden laatu ja vahvistaa kuluttajien luottamus. Asetuksella halutaan mahdollisten siirtymäaikojen puitteissa lisätä luomutuotannon omavaraisuutta niin, ettei luomutuotannossa enää tarvitsisi turvautua tavanomaisesta tuotannosta peräisin oleviin kasvien lisäysmateriaaleihin (siemenet, sipulit, pistokkaat yms.), eläinten rehuihin tai tuotantopanoksiin. 

Luomulle on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita ja sen toivotaan toimivan ainakin osana ratkaisua ihmiskunnan kestävyyshaasteisiin. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin panostusta luomuun sekä julkisella puolella että yksityisten toimijoiden kautta. Luomu on myös suhteellisen uusi kokonaisuus ja sen voidaan olettaa kehittyvän jatkossa tiedon ja osaamisen karttuessa. Nyt on kuitenkin aika tarttua toimeen ja ryhtyä toteuttamaan luomuvisioita. Se on selvä kevään merkki.

Annika Öhberg työskentelee erityisasiantuntijana maa- ja metsätalousministeriön ruokaosastolla.
 

Annika Öhberg MMM Ruoka ja maatalous

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.