Suomessa on julkisia eläinlääkäripalveluita, toisin kuin useimmissa muissa maissa, joissa eläinlääkäripalvelut ovat kokonaan yksityisten eläinlääkärien varassa. Julkisten eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä vastaavat kunnat, ja niitä on järjestettävä kaikille kotieläimille, sekä hyötyeläimille että lemmikki- ja harraste-eläimille. Kiireellisille tapauksille tulee olla saatavissa eläinlääkäripalveluita kaikkina vuorokauden aikana. 

Kunnat voivat järjestää palveluita joko tuottamalla ne itse tai hankkimalla ne ostopalveluina. Kunnilla on oikeus järjestää palveluita ostopalveluina, ja tätä onkin jonkin verran tehty. Kunnat ovat ulkoistaneet erityisesti lemmikki- ja harraste-eläimille tarjottavia palveluita päivystysaikana. Useimmissa kunnissa kunnaneläinlääkärit vastaavat kuitenkin edelleen hyötyeläimiä ja hevosia koskevista palveluista. 

Kuntien velvoitteesta järjestää eläinlääkäripalveluita säädetään eläinlääkintähuoltolaissa (765/2009). Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän lain uudistamiseksi hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti. Hallitusohjelman mukaan eläinlääkäripalveluita koskeva lainsäädäntö uudistetaan siten, että ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämisvastuu säilyy julkisella sektorilla.

Työryhmä selvitti liikkuvien eläinlääkäripalveluiden tarvetta ja käyttöä kahden kyselyn avulla. Liikkuvilla eläinlääkäripalveluilla tarkoitetaan eläinten hoitamista muualla kuin eläinlääkärin vastaanotolla. Toinen kysely oli suunnattu eläinten pitäjille ja toinen kunnaneläinlääkäreille. 
Vastausten perusteella näyttää siltä, että sika- ja siipikarjatilat tarvitsevat eläinlääkäriä pääsääntöisesti säännölliseen sairauksien ehkäisyyn tähtäävään terveydenhuoltoon. Nauta- ja hevostiloilla tehdään myös terveydenhuoltokäyntejä, mutta niiden lisäksi eläinlääkäriä tarvitaan sairaiden eläinten hoitoon sekä arkena että päivystysaikana.

Yleisimmät hoidettavat tapaukset ovat lehmän poikimahalvaus ja utaretulehdus sekä lehmän synnytykseen, hedelmällisyyteen, ruuansulatukseen ja aineenvaihduntaan liittyvät ongelmat. Hevosilla hoidetaan yleisimmin ähkyä. Myös lampaat ja vuohet tarvitsevat eläinlääkäriä.

Eläinten pitäjiltä kysyttiin, ovatko he tyytyväisiä palveluihin ja niiden saatavuuteen? Valtaosa vastaajista oli tyytyväisiä. Suurimmat ongelmat liittyivät päivystysaikaisiin palveluihin. Päivystysalueet ovat laajoja, minkä vuoksi eläinlääkäri voi olla kaukana alueen toisessa laidassa hoitamassa toista tapausta, kun apua tarvittaisiin. Eläinlääkärit pitivät päivystyksiä raskaina. Suurin osa ajasta kuluu autolla ajamiseen, usein huonossa kelissä. Jatkuva varuillaan olo rasittaa. 

Vastausten perusteella toivottiin, että päivystysalueiden rajat eivät olisi niin ehdottomia, jolloin naapurialueen eläinlääkäriä voisi käyttää, jos oman alueen eläinlääkäri ei ehdi.  Toivottiin myös takapäivystäjää tai useampia päivystäjiä alueella. Päivystäjien lukumäärää ei kuitenkaan voida nostaa laajentamatta päivystysalueita, koska eläinlääkärien työaikakuormitus on jo nyt merkittävä. 

Työryhmän pohdittavaksi tulee myös julkisten eläinlääkäripalvelujen rajaaminen suhteessa yksityisiin palveluihin. Väestötiheillä alueilla on jo paljon yksityisiä eläinlääkäripalveluita. On esitetty epäilyjä, että tarpeettoman laajat verorahoilla tuetut julkiset eläinlääkäripalvelut haittaavat yksityisten palvelujen kehitystä. Toisaalta yksityiset eläinlääkärit eivät juuri päivystä, jolloin yllättävien sairastapausten hoitaminen virka-ajan ulkopuolella jää julkisten palvelujen vastuulle.

Työryhmä joutuu ottamaan huomioon monenlaisia tarpeita ja on mahdollista, ettei kaikille optimaalisia ratkaisuja tulla löytämään. Pyrkimyksenä on kuitenkin laatia lakiesitys, joka kohtelee eri osapuolia mahdollisimman tasapuolisesti ja mahdollistaa palvelujen kitkattoman toiminnan myös tulevaisuudessa. 

Kirjoittaja toimii MMM:ssä neuvottelevana virkamiehenä erikoisalueenaan eläintaudit.