Skip to content
Media

EU:n maatalousministerit tavoittelevat sopua kalastuskiintiöistä ja keskustelevat CAP-uudistuksesta

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 13.12.2019 19.03
Tiedote

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysselissä 16.-17. joulukuuta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla. Ministerit pyrkivät poliittiseen yhteisymmärrykseen Atlantin kalastuskiintiöistä vuodeksi 2020 ja keskustelevat CAP-uudistuksen edistymisestä Suomen puheenjohtajakaudella.

Suomen puheenjohtajakauden viimeisessä maatalous- ja kalastusneuvostossa 16.-17.12.2019 EU pyrkii poliittiseen yhteisymmärrykseen Atlantin kalastuskiintiöistä vuodeksi 2020. Kiintiöpäätöksessä tulee saavuttaa yhteisen kalastuspolitiikan keskeiset tavoitteet, joilla varmistetaan kalakantojen kestävä hyödyntäminen. Erityisesti turskakannat ovat heikossa kunnossa, mistä johtuen tiettyjä kalastuskiintiöitä täytyy pienentää tuntuvasti.

Puheenjohtajamaana Suomi rakentaa komission antaman asetusehdotuksen pohjalta ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää ratkaisua yhdessä jäsenvaltioiden ja komission kanssa.

”Tilanne on haastava. Suomi pyrkii puheenjohtajana varmistamaan yhteisen kalastuspolitiikan kalakantojen kestävää enimmäistuottoa koskevan tavoitteen saavuttamisen sekä sen, että päätöksenteko perustuu tieteelliseen neuvoon”, ministeri Jari Leppä kertoo.

Kalatalouden osalta neuvostossa pyritään myös yleisnäkemykseen Itämeren turskakantoihin ja läntisen silakkakantaan liittyvistä kalastuksen tukitoimista. Yleisnäkemys on jatkoa lokakuun maatalous- ja kalastusneuvostossa jäsenvaltioiden ja komission antamalle julistukselle turskankalastuksen ja eteläisen silakankalastuksen kriisin hallitsemisesta. Itämeren tukipaketin tarkoituksena on mahdollistaa tukitoimet kalastustoiminnan rakenteellisen ongelman ratkaisemiseksi erityisesti kalastusalusten romutustuen avulla.

Maatalousasioissa ministerit keskustelevat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksen edistymisestä Suomen puheenjohtajakaudella. Suomen johdolla neuvosto on keskustellut erityisesti CAP:n ympäristö- ja ilmastonäkökohdista. Jatkokeskustelua tarvitaan vielä muun muassa ympäristö- ja ilmastotoimiin kohdistettavan rahoituksen määrästä sekä CAP:n raportoinnista ja tavoitteiden seurannasta.

Ministeri Jari Lepän mukaan EU:n rahoituskehysneuvottelut ovat keskeisessä asemassa:

”Olemme päässeet hyvin eteenpäin CAP:n uudistuksessa Suomen puheenjohtajakaudella. Sopu EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF) kuitenkin tarvitaan pian, jotta CAP-uudistus voidaan saattaa loppuun.”

Ministerit käyvät lisäksi lounaskeskustelun maailman metsien kestävästä tulevaisuudesta ja sitä tukevien toimien tehostamisesta EU:ssa.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

Yksikön päällikkö Ahti Hirvonen, p. +358 295 162 337

Kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. +358 295 162 458

Ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. +358 50 516 2868

Fisheries Food and agriculture Jari Leppä