Skip to content
Media

Kestävä kalastus etenee – EU-ministerit päättivät ensi vuoden kiintiöistä

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 16.12.2015 7.40
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui Brysselissä 14.–15.12.2015. Suomea kokouksessa edusti 14.12.valtiosihteeri Jari Partanen ja 15.12. maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti vuoden 2016 kalastuskiintiöistä, joita sovelletaan Atlantilla, Pohjanmerellä, Mustallamerellä ja eräillä muilla merialueilla. Kalakantojen tila on yleisesti parantunut, ja yhä useampi kalakanta hyödynnetään tavoitteena olevan kestävän enimmäistuoton mukaisesti.

Yhteisen kalastuspolitiikan reformissa päätetty saaliiden purkamisvelvoite eli mereen heittämisen kielto astui Itämeren kalastuksessa voimaan vuoden 2015 alussa. Vuoden 2016 alussa purkamisvelvoite tulee sovellettavaksi myös turska- ja kampelakalojen kalastuksessa Pohjanmerellä ja Atlantilla. Muutos on merkittävä askel kalastuksen kestävyyden parantamisessa, sillä erityisesti turskakalojen kalastuksissa on eri syistä (mm. alamittainen kala, kiintiöitä ylittävä kala, huonolaatuinen kala) heitetty suuria saalismääriä takaisin mereen.

Neuvosto keskusteli myös maataloustutkimuksen pysyvän komitean raportista, jossa ennakoidaan tulevia tutkimustarpeita. Suomen tavoin moni jäsenmaa korosti biotalouden kasvavaa merkitystä eurooppalaisessa maa-, metsä- ja kalataloudessa. Pitkän aikavälin tutkimusstrategiassa on hyvä noudattaa raportissa esitettyjä periaatteita kestävästä tuotannosta. Biotalouden kehittämisessä korostettiin ruuan tuotannon ensisijaista merkitystä sekä metsätalouden roolia.

Neuvosto kuuli myös tilannekatsauksen lääkerehu- ja eläinlääkeasetuksia koskevien ehdotusten käsittelystä.

Puheenjohtajavaltio Luxemburg kertoi Euroopan parlamentin kanssa saavutetusta neuvotteluratkaisusta koulujakelujärjestelmiä koskevasta asetuksesta. Neuvotteluratkaisu mahdollistaa koulumaitotuen jatkumisen Suomessa entisessä laajuudessaan. Neuvotteluratkaisu pyritään vahvistamaan maatalouden erityiskomitean kokouksessa 16.12.2015.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Jyri Ollila, p. +32 473 944 906
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 040 751 8407

EU and international affairs Fisheries Food and agriculture Kimmo Tiilikainen Research and development