Skip to content
Media

Lyyli-myrsky kaatoi puustoa etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 26.5.2015 15.27
Tiedote

Toukokuun 23. päivän Lyyli-myrsky aiheutti tuhoja pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Keski-Suomen pohjoisosissa sekä Ylä-Savossa. Tuuli puhalsi puuskissa 22–26 metriä sekunnissa. Puustoa kaatui Suomen metsäkeskuksen alustavan arvion mukaan noin viiden miljoonan euron arvosta, 140 000 kuutiometriä.

Tämänhetkisten tietojen perusteella myrsky ei aiheuttanut laajoja yhtenäisiä tuhoalueita. Tuho on kohdistunut pääasiassa aukeiden laidoille yksittäisiin puihin, säästöpuuryhmiin, siemenpuualueille sekä vastaharvennetuille turvemaille ja soistuneille kankaille.

Pohjois-Pohjanmaalla tuhot keskittyvät Pyhäjärven, Haapaveden, Haapajärven ja Kärsämäen alueille.  Pohjoisessa tuhot rajoittuvat Oulu-Kuusamo linjalle. Kainuussa tuhoja on eniten Oulujärven ympäristössä ja ne ulottuvat Vaalasta Ylä-Kainuuseen saakka. Lapissa puustoa kaatui tämän hetken arvion mukaan vähän.

Myrskystä on seurannut metsänomistajille noin miljoonan euron menetykset. Menetykset johtuvat metsään jäävästä vahingoittuneesta puustosta, myrskypuiden normaalia suuremmista korjuukustannuksista ja puutavaran laadun heikkenemisestä. Osa kaatuneesta puustosta voidaan korjata kuitupuuna, mikä lieventää metsänomistajan hakkuumenetyksiä.

Jos vahingoittuneita kuusipuita on metsässä yli kymmenen kuutiometriä hehtaaria kohden, tulee tuon määrän ylittävä osuus poistaa metsästä metsätuholaissa säädettyihin määräaikoihin mennessä tämän kesän aikana. Männyllä vastaava raja-arvo on 20 kuutiometriä hehtaarilla.

Hajallaan olevien tuhopuiden korjuu on hidasta ja hankalaa. Myrskypuiden korjuu onkin syytä jättää ammattilaisen tehtäväksi, eikä omatoimista korjuuta suositella. Myrskytuhopuiden korjuu vaatii erityistä huolellisuutta ja turvallisuuden takaamiseksi se suositellaan tehtäväksi koneellisesti. Myös tarpeetonta liikkumista tuhoalueella on vältettävä. Erityisesti on huolehdittava, etteivät lapset mene leikkimään myrskytuhopuiden tai niiden juurakoiden läheisyyteen.

Metsää tuhoalueella omistavan kannattaa olla yhteydessä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, metsäpalveluyrittäjään tai metsäyhtiöön jatkotoimia varten.

Lisätietoja:
asiantuntija Antti Leinonen, Suomen metsäkeskus, p. 040 841 5790           
ylitarkastaja Sanna Paanukoski, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2449

http://www.metsakeskus.fi/toiminta-metsatuhoissa

Petteri Orpo