Skip to content
Media

Maatalouden alkutuotannon väliaikaiselle tuelle uudet ehdot ja enemmän rahoitusta

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 29.10.2020 14.08
Tiedote

Valtioneuvosto päätti uudistetusta maatalouden alkutuotannon väliaikaisesta tuesta istunnossaan torstaina 29. lokakuuta. Tukea voidaan nyt kohdentaa enemmän Covid-19 -pandemiasta kärsineille yrityksille alkutuotannossa. Tuensaajakohtaisen ylärajan nostolla pyritään yritysten tasapuoliseen kohteluun eduskunnan edellyttämällä tavalla. Tuen haku uudistetuilla ehdoilla aukeaa 4. marraskuuta kun komission hyväksyntä muutoksille on saatu. Tuen haku jatkuu muutoin samalla tavalla kuin tähänkin asti.

Covid-19 -pandemian vaikutuksia lievennetään alkutuotannossa kalatalouden, maaseudun yritysten sekä maatalouden alkutuotannon tuilla. Maatalouden alkutuotannon tuki on tarkoitettu alalla toimiville, Covid-19 -pandemiasta suoraan kärsineille yrityksille. Tällaisia ovat esimerkiksi sellaiset erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai oleellisesti heikentynyt pandemian vuoksi. Turkistalouden tilanne on vaikeutunut erityisesti turkishuutokauppojen järjestämisen hankaloitumisesta johtuen.

Valtioneuvosto päätti korottaa maatalouden alkutuotannon yrityskohtaisen tuen ylärajan 80 000 euroon. Keväällä käynnistyneissä tuissa yläraja oli 10 000 euroa yritystä kohti. Erityisesti yrityksille, joilla on ollut merkittävästi henkilöstökuluja tai kiinteitä kuluja, avustuksen vaikutus on jäänyt vähäiseksi. Tuen alarajaa alennetaan 2 000 euroon aikaisemman 5 000 euron sijaan. Komission jatkettua väliaikaista valtiontukipoikkeusta puolella vuodella valtioneuvosto päätti jatkaa tuen voimassaoloa 30.6.2021 asti.

Tuki lasketaan yritysten kiinteiden kulujen perusteella, eikä tukea myönnetä investointeihin ja tuotantopanoksiin. Nyt tehdyssä muutoksessa poikkeuksena voidaan hyväksyä kuluja, jotka syntyvät tuotantoeläinten terveyden ja yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi välttämättömien rehujen hankinnasta.

”Pidän erittäin tärkeänä, että alkutuotantoa voidaan tukea nyt korkeammalla tukitasolla. Tämä helpottaa erityisesti isoja tuottajia, joilla kiinteät kustannukset ovat myös suuria. Haluamme tukea kaikkia alkutuotannon yrityksiä pysymään pystyssä ja siksi tämä tuki on erittäin tarpeellinen. Tuen alarajan alentamisella 2 000 euroon voidaan huomioida myös ne yrittäjät, joiden yritystoiminta on pienempää, mutta jotka ovat yhtä lailla kärsineet koronan aiheuttamista taloudellisista menetyksistä”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Eduskunta edellytti yleisen kustannustuen hyväksymisen yhteydessä, että kyseisen tuen ulkopuolelle jääneen maatalouden alkutuotannon osalta käytössä olevia tukivälineitä mukautetaan samankaltaiseksi kuin yleisen kustannustuen ehdot ovat. Viidennessä lisätalousarviossa eduskunta myönsi 30 miljoonaa euroa lisää maatalouden alkutuotannon väliaikaiseen tukeen, jotta mm. tuen ylärajaa voitaisiin muuttaa korkeammaksi sekä alarajaa alemmaksi ja siten parantaa yritysten yhdenvertaisuutta. Alkutuotannon erityispiirteiden vuoksi sen sisällyttäminen yleiseen kustannustukeen ei ollut alun perin mahdollista.

Valtioneuvosto antoi alkutuotannon väliaikaisen tuen yhteydessä myös lausuman, jossa todetaan, että asetuksessa ei edellytetä sitä, että asetuksen mukaista tukea saanut toiminta välttämättä jatkuu sellaisenaan vaan yritys voi perustellusti muuttaa yritystoimintansa sisältöä, tuotantosuuntaa tai laajuutta. Yritys voi myös luopua tuotannosta tukikauden päättymisen jälkeen. 

Lisätietoja:

ministerin erityisavustaja Satu Haapaniemi p. 050 400 5193, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi
maatalousneuvos Arja-Leena Kirvesniemi p. 0295 162 191, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi