Skip to content
Media

Maatalous- ja kalastusneuvostossa esillä yhteisen maatalouspolitiikan uudistus

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 3.3.2017 16.40
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysselissä 6.3.2017 keskustelemaan EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2020 jälkeen. Jäsenmaat antavat alustavat näkemyksensä tulevan uudistuksen painopisteistä ja suuntaviivoista. Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Suomi tavoittelee vahvaa, mutta nykyistä yksinkertaisempaa yhteistä maatalouspolitiikkaa, joka mahdollistaa maatalouden harjoittamisen ja maaseudun elinvoimaisuuden koko EU:n alueella myös jatkossa. Yhteisen maatalouspolitiikan meneillään oleva rahoituskausi päättyy vuonna 2020. Seuraavan kauden valmistelutyö on nyt alkuvaiheessa.

Komissio avasi 12 viikkoa kestävän kaikille avoimen julkisen kuulemisen YMP:n tulevaisuudesta 2.2.2017. Vastausten arvioinnin jälkeen komission odotetaan antavan tiedonannon tulevan uudistuksen suuntaviivoista loppuvuonna 2017. Asetusehdotuksia odotetaan keväällä 2018.

Maatalous- ja kalastusneuvosto keskustelee lisäksi muun muassa viljelijän aseman parantamisesta elintarvikeketjussa, EU:n eläinten hyvinvointifoorumin työstä sekä tuotantoon sidottujen tukien toimeenpanosta.

Maatalous- ja kalastusneuvoston asialistalla on myös Adrianmeren sardiinien ja sardellien monivuotinen kalastussuunnitelma. Komissio esittelee neuvostolle ehdotuksensa lajien kestävän kalastuksen takaamiseksi yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden mukaisesti. Esitys ei vaikuta Suomen kalastusmahdollisuuksiin.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269

Animals and plants EU and international affairs Fisheries Food and agriculture Kimmo Tiilikainen