Skip to content
Media

Maataloustukien täydentäviin ehtoihin muutoksia

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 1.2.2018 14.11
Tiedote

Hallitus hyväksyi tänään asetusmuutoksen, jolla maataloustukien täydentäviin ehtoihin tehtiin eräitä eläinten hyvinvoinnin ja eläinten lääkitsemisen muutoksia. Uutena täydentäviin ehtoihin lisättiin vaatimus eläinten hoitajan pätevyydestä. Asetus tulee voimaan 6.2.2018.

EU-säädökset edellyttävät, että tuotantoeläimen omistajan tai pitäjän on varmistettava, että eläinten hoitajia on riittävästi ja he ovat päteviä hoitamaan tehtäviänsä. Vaatimus lisättiin vuonna 2017 kansalliseen eläinsuojelulainsäädäntöön ja nyt annetulla asetuksella myös täydentäviin ehtoihin. 

Asetusmuutoksella korjataan Euroopan komission osoittama puute, jonka mukaan täydentävien ehtojen toimeenpano ei tältä osin ole ollut riittävää.  Käytännössä vaatimusta on valvottu jo aiemmin arvioimalla tuotantoeläinten hoidon onnistumista tiloilla. Tästä syystä valvontaan ei todennäköisesti ole tulossa merkittäviä muutoksia. 

Asetuksessa täsmennettiin myös tiettyjä eläinten lääkitsemiseen liittyviä täydentävien ehtojen vaatimuksia. Hoitovaatimusten päällekkäisyyttä vähennettiin poistamalla vaatimuksia, joita valvotaan muiden vaatimusten yhteydessä. Tällaisia muutoksia tehtiin esimerkiksi kirjanpitoa koskeviin vaatimuksiin. Muutos ei vaikuta täydentävien ehtojen toimeenpanoon, mutta selkeyttää vaatimusten perusteita ja valvontaa. 

Lisäksi asetukseen kirjattiin vaatimukset, jotka ovat välttämättömiä eläinten lääkitsemistä koskevien täydentävien ehtojen toimeenpanemiseksi. Näitä ovat muun muassa vaatimukset noudattaa tuotantoeläimelle annettavalle lääkkeelle määrättyä varoaikaa, eläimelle määrättyä teurastuskieltoa tai säännöksiä, jotka koskevat kiellettyjä aineita. Lisätyt vaatimukset ovat osa voimassaolevaa lainsäädäntöä ja nyt ne ovat selkeästi osa myös täydentävien ehtojen vaatimuksia.

Asetukseen tehtiin myös eräitä eläinten hyvinvoinnin vaatimuksia yhdenmukaistavia muutoksia. Täydentävät ehdot ovat lähes kaikkien maataloustukien saamisen ehtona. Ne sisältävät ympäristöön, kansanterveyteen, eläinten ja kasvien terveyteen sekä eläinten hyvinvointiin liittyviä vaatimuksia. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
eläinten hyvinvointi: eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström, p. 0295 162 436
eläinten lääkitseminen: eläinlääkintöylitarkastaja Nina Kaario, p. 029 516 2107
vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska, p. 0295 162 248

sähköposti: etunimi.sukunimi(a)mmm.fi