Skip to content
Media

Juha S. Niemelä Metsähallituksen toimitusjohtajaksi

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 19.12.2019 14.17
Tiedote
Juha S. Niemelä

Valtioneuvosto on tänään 19.12.2019 nimittänyt Metsähallituksen toimitusjohtajaksi maatalous- ja metsätieteiden tohtori Juha S. Niemelän. Toimitusjohtaja aloittaa viisivuotisen tehtävänsä 1.1.2020. Toimitusjohtajan tehtävää haki 23 henkilöä.

Juha S. Niemelä on toiminut vuodesta 2015 lähtien maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston osastopäällikkönä. Tätä ennen Niemelä on työskennellyt muun muassa Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajana, Keski-Suomen työ- ja elinkeinokeskuksessa johtajana ja osastopäällikkönä sekä Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa professorina ja tutkimusjohtajana sekä johtajana.

Metsähallituksen toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa ja kehittää Metsähallituksen toimintaa sekä huolehtia liikelaitoksen juoksevasta hallinnosta. Toimitusjohtaja huolehtii hallituksen päätösten täytäntöönpanosta sekä pitää hallitus tietoisena Metsähallitukselle merkittävistä toimenpiteistä ja tapahtumista.

Tuleva toimitusjohtaja Juha S. Niemelä odottaa innolla uutta tehtäväänsä.

- Metsähallituksella on tärkeä tehtävä hoitaa vastuullisesti valtion maa- ja metsäomaisuutta. Odotan innolla työskentelyä Metsähallituksen ammattilaisten kanssa. Haluan tulevassa uudessa roolissani luoda Metsähallitukseen yhdessä henkilöstön kanssa uudenlaista yhtenäistä johtamiskulttuuria, sanoo Niemelä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0400 291 910

http://valtioneuvosto.fi/paatokset/valtioneuvoston-yleisistunto