Skip to content
Media

Valtio tukee metsänhoitotöitä 56,23 miljoonaa eurolla vuonna 2017

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 30.3.2017 14.17
Tiedote

Valtio tukee yksityisten metsänomistajien metsänhoito- ja metsänparannustöitä 56,23 miljoonalla eurolla vuonna 2017. Tavoitteena on edistää metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. Tuet myönnetään Kemera-lain eli kestävän metsätalouden tukilainsäädännön nojalla, ja tuet myöntää Suomen metsäkeskus.

Märärahalla voidaan rahoittaa nuoren metsän hoitoa (124 000 hehtaaria) ja taimikon varhaishoitoa (41 160 ha hehtaaria), terveyslannoitusta (13 420 hehtaaria), metsänuudistamista (7 850 hehtaaria) sekä suometsän hoitoa ja kunnostusojitusta (63 000 hehtaaria).  Erityisesti suometsän hoitohankkeiden ympäristövaikutuksiin tulee kiinnittää huomioita tukea myönnettäessä.

Lisäksi rahoitetaan metsätien perusparannusta ja arviolta 975 kilometriä uuden metsätien rakentamista. Kun uusia metsätiehankkeita hyväksytään, on kiinnitettävä huomiota ympäristönäkökohtiin. Jo olemassa olevia kulku-uria on hyödynnettävä tien suunnittelun pohjana erityisesti silloin, kun on kyse erämaisista ja yhtenäisistä metsäalueista. Metsätie tulee toteuttaa yhteishankkeena. Tien perusparannushankkeita hyväksyttäessä etusijalla ovat hankkeet, joihin sisältyy sillan korjausta.

Nuoren metsän hoitohankkeisiin ei tällä hetkellä myönnetä rahoitusta

Tällä hetkellä Metsäkeskus ei myönnä rahoitusta nuoren metsän hoitohankkeisiin. Rahoitushakemusten hyväksyminen jatkuu, kun Kemera-lain muutos tulee voimaan. Tavoitteena on, että haku käynnistyy viimeistään 1.5.2017. Muiden työlajien rahoitushakemuksia otetaan vastaan normaalisti.

Suositeltavaa on, että sekä rahoitushakemukset että toteutusilmoitukset jätetään sähköisten järjestelmien kuten Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelun kautta. Tämä helpottaa hakemusten käsittelyä ja nopeuttaa päätöksentekoa ja maksatuksia. Sähköpostilla tulevat hakemukset joudutaan sen sijaan tallentamaan hyväksymisjärjestelmään manuaalisesti.
 
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, marja.hilska-aaltonen(at)mmm.fi, p. 0295 162 447