Skip to content
Media

EU:n maatalousministerit keskustelevat Romaniassa maatalouden mahdollisuuksista biotaloudessa

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 3.6.2019 9.00
Tiedote

EU:n maatalousministerit kokoontuvat 3.-4. kesäkuuta Bukarestiin keskustelemaan maatalouden mahdollisuuksista biotaloudessa. Kokouksessa etsitään keinoja tutkimus- ja innovointityön tulosten tehokkaaseen hyödyntämiseen maataloudessa. Suomen edustajana kokouksessa toimii valtiosihteeri Jari Partanen.

Suomi näkee, että maataloussektorilla on paljon annettavaa biotalouden edistämisessä. Kehitystä voisi tapahtua mm. osana EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistusta. Erityisesti toinen pilari tarjoaa paljon mahdollisuuksia kohdennettuun biotalouden tukemiseen. Esimerkiksi muiden kuin ruokakasvien tuotantoon liittyviä innovaatioita ja kokeiluja voidaan tukea toisen pilarin kautta mm. etsittäessä korvaajia fossiilipohjaisille tuotteille.

Suomi korostaa, että biotalous tarkoittaa maaseudulla muutakin kuin pelkkää maataloustuotantoa. Erityisesti maaseudun mikro- ja pienyritysten biotalouden innovaatioita tulee voida kehittää CAP:in kautta.

Tutkimustiedon jakaminen on olennainen osa sen tehokasta käyttöönottoa ja Suomi painottaa yhteistyön merkitystä. Hyviä kokemuksia on saatu maatilojen omasta koetoiminnasta, jossa viljelijöiden ja tutkijoiden yhdessä perustamilla koealoilla selvitetään mm. ravinnekierrätykseen ja hiilensidontaan liittyviä haasteita.  Lisäksi biotalouden tunnettavuuden parantaminen esimerkiksi neuvonnan keinoin voi kannustaa maanviljelijöiden osallistumista biotalouden kehittämiseen.

Suomen kannalta on myös tärkeää, että yhteinen maatalouspolitiikka tukee EU:n biotalousstrategian toimenpanoa.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

yksikönpäällikkö Ahti Hirvonen, p. +358 2951 62337

ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. +358 50 5162 868