Hyppää sisältöön
Media

Biotalouden systeemisten muutosten kestävä ja oikeudenmukainen johtamismalli 

 

Toteuttajat:


Hankkeen toteuttaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtamisen laitos. Hankkeen vastuullinen johtaja: Johtamisen filosofian professori Matti Häyry.

Hankkeen perustiedot


Kesto: 2019–2021

Biotalouden avulla toteutetaan systeemisiä muutoksia tuotanto- ja kulutustavoissa, jotta siirtymä fossiilitaloudesta uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaan talouteen voidaan toteuttaa kestävästi. EU:n tiekartta Energy 2050 asettaa maalin vuoteen 2050, jolloin energiasektorin tulisi olla kokonaan hiilivapaa.  Tavoitteen saavuttaminen edellyttää suuria muutoksia hallinnolta, toimintatavoilta, teknologioilta, politiikoilta, elämäntavoilta ja ajatustottumuksilta. Systeeminen muutos pois fossiilitaloudesta kohti vähähiilistä yhteiskuntaa vaatii johtamista.  

Hankkeen tavoitteena on:

  1. Tuottaa kestävän systeemisen muutoksen johtamismallin, jolla tuetaan EU:n päivitetyn biotalousstrategian toimeenpanoa Suomessa ja muissa jäsenmaissa. 
  2. Tukea johtamismallin avulla systeemisten muutosten toimeenpanoa siten, että ne tuottavat eettisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestäviä biotalouden ratkaisuja, joilla päästään hiilineutraaliin yhteiskuntaan.  
  3. Edistää kansalaisten osallisuutta. Sitra on tuoreessa raportissaan ”Ilmiömäinen julkinen hallinto” todennut, että Suomella on mahdollisuus olla mahdollistavan hallinnon maailmanlaajuinen edelläkävijä.  Ilmiömäinen julkinen johtaminen edellyttää Sitran mukaan mm. kansanvaltaisen johtamisen edellytyksien parantamista valtionhallinnossa.  

Ota yhteyttä: matti.hayry@aalto.fi