Hyppää sisältöön
Media

MMM, Tapio ja Suomen metsäkeskus tiedottavat:
Kunnat valmiita sujuvoittamaan metsätalouden maisematyölupamenettelyä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2020 10.28
Tiedote

Uusissa yleiskaavoissa ei enää kevään 2017 jälkeen ole vaadittu maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla maisematyölupaa. Muutos ei kuitenkaan koskenut aiemmin hyväksyttyjä yleiskaavoja, joten niiden perusteella maisematyölupia on jouduttu hakemaan aiempaan tapaan. Keinoja lupamenettelyn sujuvoittamiseen on etsitty Tapion vetämässä Metsät ja kaavoitus -hankkeessa. Suosituimmaksi keinoksi osoittautui vähäisiä toimenpiteitä koskevan kuntien sisäisen ohjeistuksen laatiminen.

Ennen vuotta 2017 vahvistettujen yleiskaavojen talousmetsiin kohdistamat maisematyölupavaatimukset ovat vaikeuttaneet metsätalouden toimintaa ja lisänneet työtä myös kunnissa. Metsät ja kaavoitus -hankkeessa sujuvoitettiin tätä menettelyä ja kehitettiin samalla maisema-arvojen huomioimista yhteistyössä kuntien kaavoittajien ja maisematyöluvista vastaavien kanssa.

”Maisematyölupamenettelyä sujuvoittamalla voidaan edistää monipuolisen metsäliiketoiminnan mahdollisuuksia”, sanoo metsäneuvos Niina Riissanen maa- ja metsätalousministeriöstä. Maiseman huomioimiseen on hänen mukaansa monia muitakin ratkaisukeinoja, kuten toimenpiteistä sopiminen maanomistajan ja kunnan tai aluetta hyödyntävien välillä.

Takana laaja osallistuminen

Metsät ja kaavoitus -hankkeen pilotteihin, työpajoihin ja muihin tilaisuuksiin osallistui hanketyön kuluessa yhteensä yli 400 kuntien ja metsäalan edustajaa. Tilaisuuksiin osallistuneista kuntatoimijoista suurin osa vastasi kyselyssä uskovansa, että maisematyölupaa sujuvoitetaan tulevaisuudessa kunnan alueella.

Eniten kiinnostusta kohdistui kyselyn mukaan vähäisten toimenpiteiden määrittelyyn kunnan sisäisenä ohjeena. Ohjeistuksen arvioitiin selkeyttävän toimintaa ja mahdollistavan sen, että maisematyöluvat voidaan jatkossa kohdistaa niihin kohteisiin, joissa niitä oikeasti tarvitaan. Parhaiksi keinoiksi maisema-arvojen huomioimiseen yleisesti todettiin vuorovaikutuksen ja yhteistyön lisääminen sekä vapaaehtoisuuteen perustuvat sopimukset.

 ”Metsäalan ja kuntien yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisääminen koetaan tarpeelliseksi. Avoin yhteistyö on ratkaisevaa myös maisema-arvojen huomioimisen edistämisessä ”, sanoo Metsät ja kaavoitus -hankkeen vetäjä ympäristötalouden asiantuntija Tommi Tenhola Tapiosta.

Metsäalan ja kuntien yhteistyön kehittäminen jatkuu.  ”Tarkoituksena on jatkaa maisematyöluvan sujuvoittamista kunnissa ja lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta metsäalan toimijoiden ja kuntapäättäjien välillä”, kertoo projektipäällikkö Mika Salmi Suomen metsäkeskuksesta.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama Metsät ja kaavoitus -hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Hanketyön aikana laaditut aineistot maisematyölupamenettelyn sujuvoittamisesta ja maiseman huomioimisen edistämisestä on koottu hankkeen verkkosivuille. Aineistot on suunnattu erityisesti kuntien viranhaltijoille, mutta niistä on hyötyä myös metsäalan toimijoille ja metsänomistajille. Aineistoista löytyy valmiiksi pohdittuja ratkaisuja, joita voi muokata paikallisiin olosuhteisiin sopiviksi.

Lisätietoja: