Hyppää sisältöön
Media

Lohen vuosi 2019

Kansainvälinen Lohen vuosi (The International Year of the Salmon, IYS) on Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestö NASCOn, Pohjoisen Tyynenmeren vaelluskalakomissio NPAFC:n ja niiden kumppanien käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on lisätä kiinnostusta lohen elinympäristöjen säilyttämiseen ja lohikantojen kestävää käyttöä koskeviin toimenpiteisiin ja tutkimuksiin.

NASCO on pyytänyt mahdollisimman monia pohjoisen pallonpuoliskon hallituksia osallistumaan hankkeeseen, ja myös Suomi on ilmoittanut tukevansa hanketta omilla toimillaan.

Kansainvälinen lohen vuosi näkyi Suomessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2018, kun maa- ja metsätalousministeriö julkaisi maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän videotervehdyksen pian alkavan juhlavuoden kunniaksi.

Video ministeri Jari Lepän Lohen vuosi -tervehdyksestä (tekstitys englanniksi)
Ministeri Lepän videotervehdys litteroituna (suomeksi)

Lohi Suomessa

Suomen rajajokina on kaksi maailman parhaista lohijoista: Atlanttiin laskeva Tenojoki ja Itämereen laskeva Tornionjoki. Atlantin ja Itämeren lohen lisäksi Saimaalla ja Hiitolanjoessa sinnittelee vain sisävesissä esiintyvä järvilohi. Tornionjoen lohikannan elpyminen Itämerellä hyvin heikosta tilasta maailman vahvimmaksi lohikannaksi on yksi suurimmista menestystarinoista Atlantinlohen maailmassa.

Lohikantojen hoitoa ja käyttöä ohjataan Suomessa lohi- ja meritaimenstrategialla, ja uhanalaisen Saimaan järvilohen hoitoa varten on laadittu oma järvilohistrategia. Jokien vaelluskelpoisuutta parannetaan lisäksi suunnitelmallisesti kalatiestrategialla.

Lohen elinoloja halutaan parantaa etenkin rakennetuissa vesistöissä, missä strategioiden mukaisesti puretaan vaellusesteitä ja etsitään ratkaisuja patojen ohittamiseksi. Vesistöissä tehdään myös runsaasti jokiluonnon ennallistamistoimia ja kutupaikkojen kunnostuksia.

Lisää tietoa Suomen lohikannoista (luke.fi)

Lohen nousun seuranta kaikuluotaimilla

Luonnonvarakeskus seuraa tärkeimpien lohijokien lohen nousua vuosittain kaikuluotaimilla toukokuun lopulta elokuun lopulle. Jokiin kudulle pyrkivien lohien määristä ja kutuvaelluksen ajoittumisesta saadaan tätä kautta kallisarvoista tietoa lohikantojen hoidon ja kalastuksen säätelyn perustaksi.

Tiedot jokeen nousseiden kalojen määrästä lisätään verkkosivuille lähes päivittäin lohen nousun aikana. Sivuilta löytyy myös tarkempaa tietoa kaikuluotaukseen perustuvista seurantamenetelmistä:

Lohen vuoden tapahtumia Suomessa

  • 17.5.2019 klo 10-15 Utsjoen kunnantalo, Luossatie 1, 99980 Utsjoki: Utsjoen kalastalousalueen järjestämä perinteinen Tenoinfo-keskustelutilaisuus, jossa keskustellaan Tenon lohentutkimuksesta, kalastusjärjestelyistä sekä kalastuksenvalvonnasta. Tilaisuus kokoaa Tenon lohenkalastuksen tiimoilta yhteen osakaskuntien, Metsähallituksen, kalataloushallinnon, Luonnonvarakeskuksen sekä poliisin ja Rajavartiolaitoksen toimijoita. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
     
  • 10.6.2019 Tornionjoki, Lappea: Kansainvälinen miniseminaari Atlantin lohesta, aiheena lohikantojen tila ja tutkimus Itämerellä ja Atlantin molemmilla rannoilla.
     
  • 30.8.2019 Luonnon kirjo –tapahtumia vaelluskalareiteillä (paikkakunnat ilmoitetaan myöhemmin)