Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalouden ilmastotoimien kehittämiseen tukea asetuksella

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.1.2021 14.43
Tiedote
Kuvituskuva

Valtioneuvosto antoi 7.1.2021 asetuksen maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteisiin myönnettävästä avustuksesta ja määrärahasta. Maa- ja metsätaloutta ja maankäytön muutoksia koskevia ilmastotoimia voidaan asetuksen myötä tukea entistä vahvemmin monipuolisella hanketoiminnalla. Asetus tulee voimaan 13.1.2021 ja on voimassa 31.12.2025 saakka.

Hallitusohjelman mukaisen Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteen saavuttaminen vaatii fossiilisten päästöjen vähentämisen ohella myös maankäyttösektorin päästöjen vähentämistä sekä hiilinielujen ja -varastojen ylläpitämistä ja vahvistamista. Maa- ja metsätalousministeriö käynnisti alkuvuodesta 2020 tähän liittyvän laajan toimenpidekokonaisuuden, joka tulee jatkumaan koko hallituskauden ajan. Nyt annettu asetus tukee tämän kokonaisuuden toteuttamista.

Uuden asetuksen myötä avustuksia voidaan myöntää maankäyttösektorin toimijoille myös taloudelliseen toimintaan. Rahoitusta voidaan nyt ohjata aikaisempaa monipuolisemmin ilmastoviisaiden käytäntöjen kehittämiseen, tietopohjan parantamiseen, neuvontaan ja koulutukseen.

- Maa- ja metsätalous ovat Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ratkaisujen aloja. Voimme entisestään vahvistaa hiilen sidontaa metsiin ja maaperään sekä vähentää päästöjä. Onnistumiseen tarvitaan käytännössä toimivia keinoja, joita viljelijät, metsänomistajat ja muut maankäytöstä päättävät voivat ottaa käyttöön. Nyt annettu asetus luo meille pohjan tukea ilmastokestävien käytäntöjen kehittämistä, kokeilua ja yleistymistä, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Kehittämishankehaku avautuu vielä tammikuussa

Pian avautuvassa Hiilestä kiinni -kehittämishankehaussa haetaan toteuttajia käytännönläheisille, tutkimustietoa käytäntöön soveltaville hankkeille, joilla edistetään ilmastokestävää maa- ja metsätaloutta, monitavoitteisten kosteikkojen perustamista sekä maa- ja metsätalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Rahoitusta voidaan myöntää myös toimenpidekokonaisuuteen kuuluvan tieto-ohjelman mukaisille hankkeille, joilla kehitetään tietojärjestelmiä tai vahvistetaan maankäyttösektoriin liittyvää tietopohjaa esimerkiksi maaperätiedon osalta. Hankkeissa voidaan toteuttaa myös neuvontaa, tiedonsiirtoa ja viestintää, ja hakijoina voivat olla sekä alaa yleisesti kehittävät organisaatiot että käytännön toimijat.

Maa- ja metsätalousministeriö järjestää perjantaina 29.1.2021 klo 9-11 Hiilestä kiinni -kehittämishankkeita koskevan webinaarin, jossa on mahdollisuus kuulla ja kysyä lisää hankehaun teemoista ja hakuprosessista sekä luoda uusia yhteyksiä alan osaajiin. Tilaisuuden tavoitteena on tukea hankehakuun osallistumista ja maankäyttösektorin toimijoiden verkostoitumista.

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuuden tavoitteena on tukea maataloustuottajia, metsänomistajia ja muita maankäytöstä päättäviä tahoja uusien ilmastokestävien toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Tärkeässä roolissa tässä on tiedon ja parhaiden käytäntöjen jalkautus käytännön työhön. Kokonaisuuteen kuuluu laaja, tieteidenvälinen tutkimus- ja innovaatio-ohjelma, erillinen tieto-ohjelma sekä kehittämishankekokonaisuus, jossa uutta tietoa tuotetaan muun muassa erilaisten kokeilujen avulla. -> Lisää maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuudesta

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Valtioneuvoston asetus: Luonnonvaraosaston osastopäällikön sijainen, metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 0295 162 444, marja.kokkonen(at)mmm.fi  ja ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868, teppo.sakkinen(at)tem.fi

Maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuus: Projektiryhmän puheenjohtaja, luonnonvaraneuvos Heikki Granholm, p. 0295 162 130, heikki.granholm(at)mmm.fi ja projektin pääsihteeri, johtava asiantuntija Reetta Sorsa, p. 0295 162 118, reetta.sorsa(at)mmm.fi

Ilmastonmuutos Jari Leppä Luonto ja ilmasto