Hyppää sisältöön
Media

MMM julkaisi maankäyttösektorin ilmastotoimia tukevan tieto-ohjelman

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2021 15.50
Uutinen

Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on julkaissut tieto-ohjelman, jonka tavoitteena on edistää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuden tueksi tarvittavien tietojen hankkimista ja hyödyntämistä erilaiset tietotuotteet, tietopalvelut ja mallinnukset mukaan lukien. Ohjelma laadittiin viime vuonna laajapohjaisessa yhteistyöryhmässä, ja sitä valmisteltaessa järjestettiin myös viisi kaikille avointa työpajaa.

Tieto-ohjelma sisältää useita ehdotuksia maankäyttösektorin ilmastotoimia tukevien tietoaineistojen hankkimiseksi ja niiden tehokkaan hyödyntämisen edistämiseksi. Eniten huomiota ohjelmassa kiinnitetään maaperään ja maankäytön muutoksiin liittyviin sekä uusien ilmastonmuutoksen hillintätoimien vaikutusseurantaa varten tarvittaviin tietoihin. Keskeistä on myös yhtenäistää maankäyttöön liittyvää terminologiaa ja käsitteitä, jotta tietojen yhdistäminen eri lähteistä olisi helpompaa.

Tieto-ohjelman toimenpide-ehdotukset liittyvät maaperätiedon tarkentamiseen, biomassan estimointiin, kartoitukseen ja mallinnukseen, maankäytön muutoksen seurantaan sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja ilmastoriskeihin. Ohjelmassa varaudutaan myös hiilimarkkinoita koskeviin mahdollisiin tietotarpeisiin.

Ohjelmaa edistäviä hankkeita käyntiin saman tien

Maaperätietoon ja maankäytön muutoksiin liittyvän tiedon kehittämistarpeet nousivat ohjelmaa laadittaessa vahvasti esille, ja niitä edistävät hankkeet haluttiin siksi käynnistää ensimmäisinä. Päätökset Luonnonvarakeskuksen koordinoimasta maaperätiedon kehittämishankkeesta (MaaTi) ja Suomen ympäristökeskus SYKEn koordinoimasta maankäytön muutoksiin liittyvän tiedon kehittämishankkeesta (Mammutti) on jo tehty, ja hankkeiden on määrä käynnistyä saman tien.

Tieto-ohjelman mukaisia hankkeita tullaan toteuttamaan myös avointen rahoitushakujen kautta valittavissa hankkeissa, joihin myös yksityisen sektorin edustajat ovat tervetulleita mukaan. Ensimmäinen tähän liittyvä kehittämishankehaku on jo avattu, ja lisää hakuja on luvassa myöhemmin.

Maankäyttösektorin tieto-ohjelma valmisteltiin osana maa- ja metsätaloutta ja muuta maankäyttöä koskevaa laajaa Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Tieto-ohjelman laatineessa yhteistyöryhmässä olivat mukana ympäristöministeriön, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Maanmittauslaitoksen, ELY-keskusten, Ruokaviraston, Metsäkeskuksen, Metsähallituksen, Geologian tutkimuskeskuksen ja MTK:n edustajat.

Lisätietoja:
Tieto-ohjelman yhteistyöryhmän puheenjohtaja, metsäneuvos Niina Riissanen, 0295 162339
Tieto-ohjelman yhteistyöryhmän sihteeri, erityisasiantuntija Jaakko Nippala, 0295 162119
Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@mmm.fi

Luonto ja ilmasto Maaseutu Metsät Ruoka ja maatalous Tutkimus ja kehittäminen