Hyppää sisältöön
Media

Pohjoismainen kasvien esijalostuksen PPP yhteistyö 2018-2020

Toteuttajat

PPP sihteeristö, NordGen, pohjoismainen ministerineuvosto, maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Boreal Oy

Hankkeen perustiedot

Kesto: 20182020 (20152017, 20112013)

Keltainen biotalous on kiinteästi sidoksissa maahan ja siinä tuotettavaan raaka-aineeseen. Pohjoiset tuotanto-olosuhteet poikkeavat huomattavasti muun Euroopan ja maailman viljelyolosuhteista, joten Pohjoismaissa tarvitaan omaa kasvinjalostusta keltaisen biotalouden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.

PPP yhteistyö tapahtuu pääasiassa erilaisten projektien kautta. Projekteilla tulee olla arvoa pohjoismaisen kasvinjalostuksen kehittämiselle, tuottajille ja markkinoille. Projektien yhteiset painopistealueet ovat: kasvijalostuksen geenipohjan laajentaminen ottaen huomioon esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset, erityisten esimerkiksi laatuun tai vastustuskykyyn liittyvien geenien löytäminen ja jalostusprosessia nopeuttavan tekniikan ja toimintatapojen kehittäminen.

Lisätietoja: http://www.nordgen.org/en/plants/ppp-pre-breeding/