Hyppää sisältöön
Media

Suometsäosaaja

Kansallisen metsästrategian hankkeet -sivulle
Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman hankkeet -sivulle

Toteuttaja

Tapio Oy

Hankkeen kuvaus

Kesto: 2020-2021

Suometsien hoidon kokonaisuus on kivennäismaiden metsienhoitoa monisyisempää, sillä menetelmien valinnoissa täytyy huomioida vesitalous, ravinnetalous, ilmastovaikutukset, monimuotoisuus sekä puunkorjuun erityispiirteet. Tämän hallitseminen vaatii erikoisammattitaitoa, jonka varmistamiseksi tarvitaan koulutusta ja osaamisen todentamista. Uuden metsätalouden rahoituslain valmistelussa on huomioitu, että ojien kunnostuksia ja vesiensuojelua suunnittelevien sekä toteuttavien henkilöiden osaamistason todentamista tarvitaan. 

Suomessa suometsien osuus metsätalouden maasta on noin kolmannes ja kasvullisesta metsämaasta suometsiä on noin neljännes. Soiden kokonaispinta-alasta puolet on ojitettu, ja suometsissä on huomattava korjuupotentiaali. Puun käytön lisäystavoite kohdistuukin ojitettuihin suometsiin, joissa on runsaasti harvennustarvetta. On myös tunnistettu tarve monipuolistaa turvemaiden metsänkäsittelyä. 

Hankkeen tavoitteena on:

  • luoda malli suometsien hoidon osaamiskokonaisuuden hallintaan,
  • varmistaa ennakoivasti suometsien hyödyntäminen myös tulevaisuudessa,
  • vahvistaa suometsien hoidon osaamista kentän toimijoiden parissa. Visiona on, että suometsien hoitoa suunnittelevat ja toteuttavat ammattitaitoiset toimijat, joiden osaaminen on todennettua.

Vuonna 2020 tehdään kuvaus suometsienhoidon nykytilasta ja toimintaympäristöstä, sekä määritellään koulutuksen ja osaamisen todentamisen konseptit. Vuonna 2021 tuotetaan koulutusaineistot, tuotetaan osaamisen todentamisen palvelu sekä määritellään palvelun ylläpito. Hankkeella osallistetaan vahvasti toimijakenttää viestinnällisin keinoin.

Hanke toteuttaa Kansallinen metsästrategia 2025:n ja hallitusohjelman maankäyttösektorin ilmastotavoitteita.

Suometsäosaaja.fi -verkkosivusto

Lisätietoja

Projektipäällikkö Kati Kontinen, etunimi.sukunimi(at)tapio.fi, puh. 050-5917456