Turvemaiden kestävän metsänhoidon talouspaketti (TUKEME)

Kansallisen metsästrategian hankkeet -sivulle
Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman hankkeet -sivulle

Toteuttaja

Luonnonvarakeskus

Hankkeen kuvaus

Kesto: 2020-2022

Turvemaiden jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksista – niin puuntuotannon kuin ympäristöhyötyjenkin (hiilensidonta ja vesistökuormituksen merkittävä väheneminen) kohdalla – on toistaiseksi varsin vähän tutkimustietoa boreaalisista havumetsistä. Myöskään jatkuvan kasvatuksen kannattavuudesta, suhteessa tasaikäiseen metsänkasvatukseen ei toistaiseksi ole tutkimustietoa turvemailta.

Hankkeen tavoitteena on:

  • tuottaa uutta tietoa lannoitusten, ja kunnostusojitusten vesistökuormituksen taloudellisista vaikutuksista tasaikäisessä metsänkasvatuksessa.
  • tuottaa uutta tutkimustietoa turvemaiden metsien käsittelyn vaihtoehdoista, eritoten jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn puuntuotannollisista mahdollisuuksista (ml. taimettuminen) ja taloudesta, sekä eri metsänkäsittelymenetelmien kokonaisvaikutuksista (talous, monimuotoisuus, hiilensidonta ja vesistökuormitus) aluetasolla.
  • selvittää edellytykset, jotka turvaavat taloudellisesti perustellun siirtymisen tasaikäiskasvatuksesta jatkuvapeitteiseen.

Hankkeen tulokset palvelevat suoraan käytännön toimijoita niin, että he voivat entistä tehokkaammin ja kestävästi harjoittaa metsätaloutta turvemailla.

Hanke toteuttaa Kansallinen metsästrategia 2025:n ja hallitusohjelman maankäyttösektorin ilmastotavoitteita.

Loppuraportti

Hankkeen loppuraportti

Lisätietoja

Luonnonvarakeskuksen hankesivut