Hyppää sisältöön
Media

Hungry for Finland
Uusia tuotteita ja palveluita etsitään ruokamatkailukilpailulla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2021 15.33
Tiedote
Kilpailun tunnus

Korona on pakottanut suomalaiset yritykset etsimään uusia ratkaisuja ruokapalvelujen tuottamiseen. Näitä ratkaisuja ja uusia keksintöjä etsitään nyt kärkituotteiden lisäksi ruokamatkailukilpailulla, joka järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa.

Yritykset voivat osallistua kilpailuun olemassa olevalla tai kehitteillä olevalla innovatiivisella ruokamatkailutuotteella. Kilpailu ei kuitenkaan ole raaka-aine- tai elintarvikekilpailu.

- Olemme aikaisempina vuosina saaneet paljon hyviä ehdotuksia ympäri Suomen, samaa toivon nytkin toteaa kilpailuraadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Lähiruokaohjelma nosti ruokamatkailun kehittämisen keskiöön. - Ruokamatkailukilpailulla saadaan näkyväksi sitä kehittämistyötä, joita yrityksissämme on vuosien varrella tehty. Paikallisen ruuan tarjonta ja alueellisen ruokakulttuurin esiintuonti on ruokamatkailun ydintä ja ruuan sekä matkailun liitto vahvistuu muutenkin koko ajan. Tämä luo hyvinvointia koko yhteiskuntaan. Ruokamatkailun kautta saamme vahvistettua myös maakuvaamme.

Kilpailuun voi osallistua tammi-maaliskuussa, 18.1. - 18.3.2021.

Voittaja julki syksyllä

Kilpailun finalistit valitaan ja julkistetaan kesäkuussa.  

- Finalistien julkistus tehdään tietoisesti kesän matkailukauden alkaessa, jolloin yritykset voivat omassa markkinoinnissaan tuoda julki menestystään kilpailussa, toteaa Viljanen.

Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingissä 16.9.2021. Ruokamatkailukilpailun voittaja palkitaan 3 000 euron tuotekehitysrahalla. Voittajan taakse jääneet kolme parasta palkitaan merkittävä matkailuteko -statuksella.

Kilpailun neljästä parhaasta ruokamatkailutuotteesta tehdään markkinointivideot heidän edustamiensa yritysten käyttöön. Voittajat ja videot saavat myös näkyvyyttä kaikissa Visit Finlandin kanavissa. Tämän lisäksi kaikille kilpailussa sijoille 1. - 4. sijoittuneilla on mahdollisuus saada sparrausapua tuotteidensa/ideoidensa markkinointiin.

Kilpailun finalistit ja voittajan valitsevat maa- ja metsätalousministeriön, Business Finland/VisitFinlandin, Haaga-Helia amk:n, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliiton, Lomalaidun ry:n, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:n, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Suomen Keittiömestarit ry:n ja Helsingin kaupungin edustajat. Edellä mainitut tahot myös rahoittavat kilpailua maa- ja metsätalousministeriön ollessa kilpailun päärahoittaja.

Tänä vuonna järjestettävä kilpailu on järjestyksessään neljäs. Ennen kuluvaa vuotta kilpailu on järjestetty vuosina 2015, 2017 ja 2019.

Osallistu kilpailuun

Ruoka ja maatalous