Hyppää sisältöön
Media

Dioksiinien haitallisuudesta uutta tietoa – kalan ystävän on hyvä noudattaa syöntisuosituksia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.11.2018 16.08
Tiedote

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn tänään julkaiseman arvion mukaan ihmisten altistuminen dioksiineille ja PCB-yhdisteille on tiedettyä haitallisempaa. Dioksiinit ja PCB-yhdisteet ovat terveydelle haitallisia vierasaineita, joita kertyy erityisesti rasvaiseen kalaan. Suomen elintarviketurvallisuusviranomaisten mukaan uusin tieto huomioidaan kansallisissa syöntisuosituksissa.

Dioksiinien ja PCB-yhdisteiden siedettävän viikkoaltistumisen määräksi on EFSA:n uuden riskinarvioinnin mukaan määritetty kaksi pikogrammaa painokiloa kohti. Määrä laskee näin ollen seitsemäsosaan nykyisestä siedettävän viikkoaltistumisen määrästä. Viikkoaltistuminen on haitallisille aineille arvioitava altistustasorvioidaan olevan turvallista, vaikka ihminen altistuisi aineelle tällä pitoisuudella koko elämänsä ajan. Tason ylittäminen ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että terveydellistä haittaa syntyisi.

– Kalaa voi edelleen syödä turvallisesti myös meillä Suomessa, mutta erityisesti riskiryhmien on hyvä noudattaa annettuja turvallisen käytön suosituksia. Suomi ottaa EFSAn riskinarvioinnit aina vakavasti, ja tarvittaessa päivittää kansallisia hyöty-riskiarvioita ja niihin pohjautuvia suosituksia vastaamaan uusinta tietoa, kertoo erityisasiantuntija Elina Pahkala maa- ja metsätalousministeriöstä.

Vierasaineille, kuten dioksiineille ja PCB-yhdisteille on annettu EU-lainsäädännössä raja-arvoja, joita voidaan tarvittaessa muuttaa esimerkiksi EFSA:n riskinarvioinnin perusteella. Mahdolliset muutokset lainsäädäntöön tehdään vasta jäsenvaltioiden kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen.

Suomelle ja eräille muille jäsenmaille on myönnetty pysyvä poikkeuslupa myydä kotimaan markkinoilla tiettyjä Itämeren kaloja, vaikka näiden dioksiini- ja PCB-pitoisuudet saattavat ylittää niille asetetut raja-arvot. Suomelle myönnetyn kansallisen poikkeusluvan taustalla on huolellinen kalansyönnin kokonaishyötyjen ja -riskien arviointi.

– EFSAn suositus ei vaikuta nykytilanteeseen. Suomen poikkeuslupaa ei olla purkamassa ja kaupallinen kalastus voi jatkua, kuten tähänkin asti, painottaa Pahkala.

Kalaa suositellaan syötäväksi eri lajeja vaihdellen – riskiryhmille omat ohjeet

Dioksiinit ja PCB-yhdisteet kertyvät etenkin rasvaisiin kaloihin. Suomessa on tutkittu säännöllisesti silakan ja muiden kalojen dioksiini- ja PCB-pitoisuuksia. Tuoreen tutkimustuloksen mukaan dioksiinipitoisuudet ovat kotimaisissa kaloissa laskeneet merkittävästi 2000-luvun aikana. Esimerkiksi silakan dioksiinimäärät ovat pienentyneet alle puoleen. Kasvatetussa kalassa, kuten lohessa ja kirjolohessa dioksiineja tai muita vierasaineita on hyvin vähän. Tämä johtuu siitä, että kasvatettu kala ruokitaan rehulla, jonka haitta-ainepitoisuudet ovat tarkkaan säädeltyjä ja valvottuja.

Suomen kalansyöntiä koskevissa suosituksissa huomioidaan myös kalansyönnin merkittävät terveyshyödyt ja suomalaisten kulutustottumukset. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran antamia turvallisen käytön suosituksia noudattamalla kalaa voi syödä rauhassa

– Lajikohtaisten syöntirajoitusten avulla voidaan välttää liiallinen altistuminen dioksiineille ja PCB-yhdisteille, ja samalla turvata kalansyönnin terveyshyödyt. Kalaa suositellaan syötäväksi eri kalalajeja vaihdellen 2–3 kertaa viikossa. Kalalajien vaihteleva käyttö varmistaa, ettei eräiden kalojen mahdollisista ympäristösaastepitoisuuksista tarvitse olla huolissaan, toteaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen.

Ruokavalioon suositellaan vaihdellen järvikalaa, kasvatettua kalaa ja merikalaa. Tämän lisäksi Evira on antanut riskiryhmille, kuten lapsille, hedelmällisessä iässä oleville nuorille sekä raskaana oleville ja imettäville naisille ohjeet kalan turvallisesta käytöstä. Suomen poikkeus dioksiinien ja PCB-yhdisteiden raja-arvoista on huomioitu näissä suosituksissa ja ohjeissa.

Lisätietoja:

elintarviketurvallisuusjohtaja, valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Sebastian Hielm, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2305, sebastian.hielm(at)mmm.fi
erityisasiantuntija Elina Pahkala, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2006, elina.pahkala(at)mmm.fi
kemian tutkimusyksikön johtaja, professori Janne Nieminen, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, p. 050 463 9586, janne.nieminen(at)evira.fi
pääsihteeri Arja Lyytikäinen, valtion ravitsemusneuvottelukunta, p. 050 409 9860, arja.lyytikainen(at)evira.fi

EU ja kansainväliset asiat Ruoka ja maatalous Vesi