Hyppää sisältöön
Media

Naudoille elektroninen korvamerkki vähentämään virheitä ja parantamaan ruuan jäljitettävyyttä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.3.2020 8.57
Tiedote
Perinteisiä naudan korvamerkkejä hiehoilla Paalasmaan saaressa Pielisellä.

Nautaeläinten sähköinen tunnistaminen on tulossa pakolliseksi ensi lokakuun alusta lähtien. Uudistus koskisi 1.10.2020 jälkeen syntyviä vasikoita. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että vasikoille tulee toiseen korvaan tavanomainen korvamerkki ja toiseen korvaan elektroninen korvamerkki (ns. e-merkki). Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt muutosehdotuksen lausunnoille. Muutos liittyy uuden nautarekisterin käyttöönottoon. Se tapahtunee vuoden 2021 lopussa.

Sähköisellä tunnistamisella mahdollistetaan eläinten yksilöllisten tunnistimien lukeminen sähköisesti lukijalaitteiden avulla. Muutos mahdollistaa lisäksi tunnistimien nopeamman ja varmemman luettavuuden ja se tulee osaltaan vähentämään virheellisten rekisteri-ilmoitusten määrää.

Uuden nautarekisterin valmistumisen myötä mahdollistetaan teuraaksi lähtevien eläinten poistoilmoituksen tekeminen rekisteriin valtuutuksella teurastamon puolesta. Tällä pyritään osaltaan vähentämään virheellisistä rekisteri-ilmoituksista aiheutuvien tukiseuraamuksien määrää, sekä tietojen kirjaamiseen kuluvaa aikaa.

Uuden nautarekisterin myötä viranomainen tulee tarjoamaan myös ilmaisen sovelluksen eläintenpitäjille, teurastamoille ja eläinvälittäjille. Eläintenpitäjät voivat tehdä ilmoituksensa uuden nautarekisterin aikaan edelleen myös mm. Minun Maatilani -sovelluksella.

Toive siirtymisestä kansallisesti nautaeläinten pakolliseen elektroniseen tunnistamiseen on tullut nautasektorin alan tuottajajärjestöiltä, sekä muilta alan toimijoilta kuten teurastamoilta.

Luonnonvarakeskus toteutti syksyllä 2019 Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) toimeksiannosta selvityksen nautojen sekä lampaiden ja vuohien elektronisten korvamerkkien lukijalaitteista. Tutkijaryhmä suositti, että nautojen merkitsemisessä siirrytään kattavasti elektronisten korvamerkkien käyttöön.

Nautojen yksilöllinen tunnistaminen on välttämätöntä eläinten ja elintarvikkeiden jäljitettävyyden varmistamiseksi sekä normaalioloissa että erityisesti eläintautien yhteydessä.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Anssi Welling p. +358 295162151