Hyppää sisältöön
Media

Susikannan hoitosuunnitelmalla pyritään hallitsemaan suteen liittyviä konflikteja ja turvaamaan susikannan elinvoimaisuus

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.11.2019 10.00
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut Suomen susikannan hoitosuunnitelman. Hoitosuunnitelma on Suomen susikannan ja suteen liittyvien konfliktien hallinnan työkalu ja keskeinen väline susipolitiikan toteuttamisessa. Hoitosuunnitelman toimeenpanon seurantaa varten perustetaan susifoorumi.

Hoitosuunnitelmassa on kuvattu useita eri toimenpiteitä, joilla pyritään vastaamaan niin susireviireillä asuvien ihmisten tarpeisiin kuin susikannan elinvoimaisuuden turvaamiseen.

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio korostaa, että valmistelutyön aikana sidosryhmien välinen rakentava vuoropuhelu susista on ollut tärkeää ja sitä tulee jatkaa niin valtakunnan kuin alueellisella tasolla. Hoitosuunnitelman toimeenpanon seurantaa varten ja susiin liittyvien kysymysten käsittelyyn perustetaan susifoorumi.

Susifoorumikonsepti suunnitellaan yhdessä hallinnon, tutkimuksen ja sidosryhmien kanssa. Ensimmäisessä kokouksessa marraskuun 21. päivä on tavoitteena vahvistaa periaatteet foorumille, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Husu-Kallio toteaa.

Susikannan hoitosuunnitelman lyhyen aikavälin tavoitteena on pienin elinvoimainen susikanta ja pidemmän aikavälin tavoitteena susikannan suotuisa suojelutaso. Näitä tavoitteita tukevat hoitosuunnitelman toimenpidekokonaisuudet, joiden toteuttaminen kuuluu esimerkiksi Suomen riistakeskukselle ja Luonnonvarakeskukselle. Myös sidosryhmien panos näkyy toimenpiteissä.

Susikannan hoidossa tarvitaan useita toimenpiteitä, jotka kattavat esimerkiksi tutkimuksen, vahinkojen ennaltaehkäisyn ja korvaamisen, viestinnän ja kannanhoidolliset toimet. Keskeistä on myös paikallistasolla tapahtuva työ ja työkalujen tarjoaminen ihmisille alueilla, joilla susia on. Hoitosuunnitelman toimenpiteissä tullaan tarvitsemaan eri tahojen panosta. Toivon, että hyvin alkanutta yhteistyötä jatketaan, Husu-Kallio toteaa.

Susikannan hoitosuunnitelman keskeiset tavoitteet ja muutostekijät esitetään oheisessa kuviossa ympyrän keskellä. Kuhunkin tavoitteeseen liittyvät toimenpiteet löytyvät laatikoista ympyrän ulkoreunalta.

Susikannan hoitosuunnitelman keskeiset tavoitteet ja muutostekijät esitetään oheisessa kuviossa ympyrän keskellä. Kuhunkin tavoitteeseen liittyvät toimenpiteet löytyvät laatikoista ympyrän ulkoreunalta.

Suden kannanhoidollisen metsästyksen edellytyksiä selvitetään

Suomen susikannan hoitosuunnitelmaan on kirjattu kolme hanketta. Yksi niistä on kannanhoidollisen metsästyksen määrittely- ja suunnitteluhanke. EU-tuomioistuin antoi ennakkoratkaisunsa suden kannanhoidollista metsästystä koskevassa tapauksessa 10.10. 

Metsästys on tärkeä osa suurpetojen kannanhoitoa ja pidän sitä erittäin tarpeellisena myös sudelle. Maa- ja metsätalousministeriö käynnistää keskeisten sidosryhmien kanssa hankkeen, jossa selvitetään, onko EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun pohjalta löydettävissä edellytyksiä suden metsästyksen sallimiseen, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Keskeisenä turvallisuuden tunnetta ja sietämistä parantavaksi toimenpiteeksi hoitosuunnitelmassa on tunnistettu susien aiheuttamien kotieläin- ja koiravahinkojen ennaltaehkäisy esimerkiksi neuvonnan ja kotieläinten suojaamiseen tarkoitettujen petoaitojen avulla. Tärkeäksi on myös tunnistettu ennakoiva viestintä alueille, joille on muodostumassa susireviiri. 

Suunnitelma tehtiin laajapohjaisessa valmistelussa

Susikannan hoitosuunnitelman päivitys -hanke alkoi syksyllä 2018 ja sitä varten asetettiin laajapohjainen valmistelu- ja ohjausryhmä. Osana hoitosuunnitelman päivitystä järjestettiin keväällä 2019 maakunnallisia sidosryhmätilaisuuksia alueellisten riistaneuvostojen kanssa, mistä saatiin toimenpide-ehdotuksia hoitosuunnitelmaan.
Hoitosuunnitelmaan tuli runsaasti lausuntoja, yhteensä reilu kuutisenkymmentä. Lausunnot käytiin läpi ja otettiin huomioon hoitosuunnitelman viimeistelyssä. Syksyllä järjestettiin myös viimeiset valmistelu- ja ohjausryhmän kokoukset, missä hoitosuunnitelman muutoksia käytiin läpi. Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimusneuvoston rahoittama CORE-hanke tekee hoitosuunnitelman päivitysprosessista arvion.

Susireviirialueilla elävien ihmisten turvallisuuden tunteeseen on pyritty vastaamaan tarkentamalla toimintamallia piha-alueella tai sen läheisyydessä tehtyjen susihavaintojen suhteen lisäämällä hoitosuunnitelmaan ”huolta, uhkaa tai vaaraa aiheuttavan suden” määritelmät. Määritelmään on selvennetty poliisin ja Suomen riistakeskuksen rooleja asiassa. Uutena kokonaisuutena hoitosuunnitelmassa on monilajinen kannanhoito, mikä tarkoittaa suurpetojen ja hirvieläinten kannanhoitoa lajienväliset vuorovaikutukset huomioiden.

Hoitosuunnitelma lähetettiin lausuntokierrokselle viime kesäkuussa. Kierroksen jälkeen hoitosuunnitelmaa on täydennetty muun muassa kirjaamalla ylös EU:n rahoittaman ja Luonnonvarakeskuksen koordinoiman susihankkeen (Life BorealWOLF) vaikutukset hoitosuunnitelman toimenpiteisiin. Uutena toimenpiteenä on kirjattu myös susikonfliktia ylläpitäviin sosiaalisen median haasteisiin, kuten esimerkiksi susitutkimukseen liittyvän väärän tiedon levittämiseen, vastaaminen viestinnän keinoin.

Linkit:
Suomen susikannan hoitosuunnitelma on luettavissa ja ladattavissa verkossa
Hankkeen asiakirjoja ja lausuntoyhteenveto on koottu Hankeikkunaan.
Susikannan hoitosuunnitelman mediatilaisuuden suora videolähetys.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, p. 0295 162 391
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, p. 0295 162 184
ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 5162868
sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi

Eläimet ja kasvit Jari Leppä Riista