Hyppää sisältöön
Media

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma sai jatkoa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.3.2020 13.02
Tiedote
Lehmiä pellolla.

Hallitus hyväksyi 5.3.2020 asetuksen, jolla biomassojen ja ravinteiden kierrätystä edistävään tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä investointeihin voidaan myöntää tukea vuosille 2020-2022. Kokeiluohjelman puitteissa myönnettiin tukea biomassojen ja ravinteiden kierrätystä edistäviin hankkeisiin ensimmäisen kerran vuosina 2016-2018. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman jatkamiseksi on osoitettu rahoitusta vuosille 2020-2022.

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman jatkaminen on kirjattu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan. Biomassojen ravinteiden kierrätystä edistävään kokeiluohjelmaan kohdistetaan yhteensä 5,1 miljoonaa euroa vuosina 2020-22. Tästä määrärahasta 2 miljoonaa euroa on osoitettu vuodelle 2020.

Kokeiluohjelman mukaisena valtionapuviranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa erikseen ohjelmahaun käynnistymisestä kevään aikana.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on tyytyväinen kokeiluohjelman saamaan jatkorahoitukseen:

- Kokeiluohjelman jatkaminen vastaa hallitusohjelman ravinteiden kierrätystä koskeviin tavoitteisiin, joiden mukaisesti mm. vahvistetaan kiertotaloutta myös ravinteiden kierron osalta. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman jatkaminen on osa pitkäjänteistä työtä, jolla koko ruokajärjestelmää kehitetään kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi biomassojen prosessointiteknologiaan on kehitteillä monia lupaavia ratkaisuja, joista odotetaan tulevaisuudessa käytännön sovelluksia erilaisiin tuotanto-olosuhteisiin, Leppä toteaa.

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma toi vuosina 2016-2018 uusia mahdollisuuksia pienille ja keskisuurille yrityksille. Ohjelman avulla on käynnistynyt lähes 40 biomassojen käsittelyteknologioiden sekä kierrätyslannoitteiden valmistusmenetelmien pilottia eri puolille Suomea. Tuen määrä on ollut hanketyypistä riippuen 15-80 prosenttia kaikista hyväksyttävistä kustannuksista.

Valtioneuvoston asetus biomassojen ravinteiden kierrätystä edistävään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä investointeihin vuosina 2016–2018 myönnettävästä valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Satu Haapaniemi, maa- ja metsätalousministeriö p. 050 4005193
neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström, maa- ja metsätalousministeriö, p. 02951 62400, marja-liisa.tapio-bistrom@mmm.fi
hallitussihteeri Sara Vänttinen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 02951 62065, sara.vanttinen@mmm.fi

yksikön päällikkö Ritva Rintapukka, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 027 619, ritva.rintapukka@ely-keskus.fi
kehittämispäällikkö Hanna Mäkimantila, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 027 701, hanna.makimantila@elykeskus.fi