Valkoposkihanhi kuuluu EU:n lintudirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain suojelemiin lintulajeihin. Sitä ei saa vahingoittaa eikä häiritä eikä pesiä saa tuhota. Kuten muutkin luonnossa elävät, valkoposkihanhi syö, ulostaa ja ääntelee. Lisäksi se nauttii lajitovereidensa seurasta ja esiintyy siksi laajoina kaakattavina parvina, erityisesti muuttaessaan. Valkoposkihanhi on kasvinsyöjä, sille maistuvat monet kasvit, erityisesti nurmikasvit ja viljan oraat ja siemenet. Myös herneet, härkäpapu, öljykasvit ja kumina kelpaavat.

Hanhissa on kaksi kantaa. Toinen asustelee Helsingin ympäristössä ja muualla eteläisessä Suomessa ja on ainakin osittain peräisin Korkeasaaresta luontoon päästetyistä linnuista. Urbaanit linnut sulostuttavat pääkaupunkiseudun asujia puistoissa, rannoilla, pihamailla ja virkistysalueilla läsnäolollaan, äänellään ja ulosteillaan.

Toinen eli muuttoporukka pesii Pohjoisen jäämeren rannalla ja talvehtii Pohjanmerellä. Hanhet ovat meillä vain poikkeavia vieraita, pysähtyvät ruoka- ja levähdystauoilla mennen tullen. Pitkä lentomatka ja lisääntyminen vievät paljon energiaa ja valkuaisaineita. Tästäpä tulee iso ongelma maanviljelijöille, sillä puolen miljoonan linnun mukana poistuu levähdysalueiden pelloilta sekä kaikki vihreä kasvillisuus että kylvetyt siemenet ja jäljellä jää pökäleiden peittämä autiomaa. Sama toistuu sekä keväällä että syksyllä.

Hanhi mokoma ei osaa lukea. Vaikka sille tarjottaisiin omia ruokailualueita, ei se niille välttämättä mene, vaan haluaa itse valita ravintolansa. Ulosheittokaan ei tehoa kuin hetkellisesti eikä vahtimestarilta kysytä lupaa sisäänpääsyyn uudelle pellolle.

Miten ihmeessä sitten olisi mahdollista elää sovussa tämän hankalan mutta elinvoimaisen ja samalla tiukasti suojellun siipiveikon kanssa? Muuttavien vierailijoiden hoitaminen mennen tullen vaatii rauhallista suhtautumista ja laajaa yhteistyötä.

Voitaisiinko tarjota muuttoreiteillä ruokaa ja majoitusta sopivilla peltolohkoilla ja maksaa hotellinpitäjälle tästä korvausta? Voitaisiinko muille alueille pysäköivät hätistellä pois – ELY-keskuksen hakemusten perusteella päättämillä ja valitusmenettelyt kestävillä – eli viranomaisten sallimilla erilaisilla keinoilla?

Härskeimmät tyypit voitaisiin ehkä poistaa joukosta, jos säännöt – EU-tason ja kansallinen lainsäädäntö ja yksittäistilanteessa asianmukaisesti tehdyt poistamispäätökset valitusmenettelyjen jälkeen - sen sallisivat? Ja voitaisiin myös korvata viljelijöille ne kustannukset, vaiva, materiaalit ja tulonmenetykset, jotka eivät muuten tule korvatuiksi.

Kaikkia näitä toimia tarvittaisiin, ja onneksi tällaisia valmisteluja onkin jo menossa.

Kirjoittaja työskentelee neuvottelevana virkamiehenä maa- ja metsätalousministeriössä.