Minulla on ollut tämän vuoden aikana mahdollisuus osallistua kahteen pyöreän pöydän Talanoa-keskusteluun, joissa on pohdittu Suomen mahdollisuuksia lisätä päästövähennyksiään. Alkukesästä olin ympäristöministeriön järjestämässä tilaisuudessa pohtimassa Suomen ilmastovalintoja ja törmäyskursseja, ja marraskuussa järjestimme omassa ministeriössämme Talanoa-keskustelun ilmastonmuutoksesta maatalouden näkökulmasta. 

Meillä käydyssä keskustelussa oli kaksi teemaa: Mitä valintoja maatalouden tulisi tehdä kansainvälisellä ja kansallisella tasolla ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi sekä miten sovittaa onnistuneesti – ilman törmäyskursseja – yhteen maatalouteen liittyvät erilaiset näkemykset ja politiikkatavoitteet? 

Talanoa-dialogi on saanut nimensä Tyynenmeren alueella käytetystä keskusteluperinteestä, jossa tarkoitus on jakaa tarinoita, rakentaa empatiaa ja lisätä luottamusta. Kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin tämän perinteen toi UNFCCC:n puheenjohtajamaana toiminut Fidzi. 

Ilmastoneuvotteluissa Talanoa-dialogin kolme isoa kysymystä ovat: missä olemme, mihin pyrimme ja miten sinne pääsemme?

Viljelijä ilmastonmuutoksen ratkaisijana?

Suomen tavoite on selkeä ja myös keskustelussamme nostettiin tietysti esille ruuan ja kotieläintuotannon hiilineutraali tuotantoketju. 

Suomalaiset arvostavat kotimaista maataloustuotantoa, mutta samaan aikaan tuotanto kärsii kannattavuuskriisistä, jonka vuoksi tuottajien voi olla vaikea panostaa ilmastotoimissa tarvittaviin investointeihin. Parhaimmillaan ilmastotoimenpiteet olisivat myös tuottajille kannattavia. Suuria odotuksia kohdistuu maataloudessa maaperän hiilensidontapotentiaaliin, mutta tarvitsemme siitä vielä lisää tutkimusta, jotta voimme ottaa käyttöön tehokkaimmat toimet maaperän hiilen lisäämiseksi ja sen säilyttämiseksi. Ilmastovaikutusten lisäksi maaperän hiilen lisäämisellä on paljon muita, viljelynkin näkökulmasta hyödyllisiä vaikutuksia. 

Tavoitteena on, että söisimme ravitsemuksellisesti oikeaa ruokaa ja kotimainen tuotanto vastaisi tällaiseen kulutukseen. Kaikkien valtioiden tavoitteena tulisi lisäksi olla tuottaa ruokaa vastuullisesti, eikä ulkoistaa hiilijalanjälkeään muille.

Syyllistämällä ei onnistuta

Tarvitaan siis tutkimusta ja kokeilua, uusia teknologioita ja ohjauskeinoja niiden käyttöönottamiseksi. Syyllistämällä muutos ei onnistu. Tarvitaan vuoropuhelun lisäämistä koko ruokajärjestelmässä. 

Sektorin ja erityisesti nautakarjatalouden tulee lisäksi olla itse aktiivinen ilmastokeskustelussa eikä laittaa päätään pensaaseen. 

Ilahtuneena olenkin todennut, että maitosektori on itse etsimässä keinoja päästöjensä vähentämiseen. Lehmä on osa suomalaista kulttuurimaisemaa ja myös luonnon monimuotoisuuden perinteinen lisääjä.

Meidän pitää ottaa ratkaisukeskeisyys lähtökohdaksi myös globaalilla tasolla. Kansainvälisesti on tunnistettu, että ilmastopolitiikan keinoja valittaessa tulee huomioida kaikki kestävän kehityksen tavoitteet, niin sosiaaliset, taloudelliset kuin ekologisetkin. Kokonaisuuden ymmärtäminen on isoin haaste – ilmaston ohella kyse on myös ruokaturvasta, maankäytöstä, vesivaroista ja energiasta. 

Ratkaisuja etsien eteenpäin 

YK:n ilmastoneuvotteluissa Talanoa-keskustelu pohjustaa pyrkimystä nostaa maiden aiemmin antamia päästövähennyssitoumuksia nykyistä korkeammalle tasolle. Talanoa-vuoropuhelun poliittinen osuus jatkuu parhaillaan Katowicen ilmastokokouksessa. 

Suomen oma kansallinen maatalouden ilmastokeskustelu jatkuu yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisen valmisteluprosessissa sekä pidemmän aikavälin tarkasteluissa kansallisen ja EU:n vähäpäästöisyysstrategian 2050 valmistelun yhteydessä. Tähän valmisteluun tarvitsemme nyt laajaa osallistumista. 

Mennään Talanoa-keskustelun hengessä rohkeasti eteenpäin, ilmassa on enemmän toivoa kuin toivottomuutta.