Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Juurikääpä menestyy muuttuvassa ilmastossa – uusia torjuntatyökaluja kehitteillä

Tatu Torniainen Julkaisupäivä 12.9.2018 12.39 Blogit MMM

Ilmastonmuutokseen liittyvät metsätuhot ovat olleet kuluvana vuonna yleinen uutisaihe. Talvimyrskyjen aiheuttamat laajat lumituhot koettelivat alkuvuodesta erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomea. Lämmin toukokuu ja sitä seurannut hellekesä tarjosivat puolestaan mainiot edellytykset kirjanpainajakannan voimakkaalle kasvulle, ja kesän kuivuus nosti otsikoihin metsäpalot.

Ilmaston lämpeneminen lisää myös kansantaloudellisesti merkittävimmän tuhonaiheuttajamme juurikäävän leviämisriskiä ja sitä kautta kustannuksia. Juurikäävän aiheuttamat tappiot havupuustolle ovat arvioiden mukaan vuositasolla jopa 50 miljoonan euron luokkaa.

Juurikäävän torjuntaan aiemmin myönnetty kemera-tuki loppui vuonna 2016, ja korjaajat velvoitettiin samassa yhteydessä laissa pakolliseen kantojen käsittelyyn. Muutos edellyttää korjuun suorittajilta entistä tarkempaa torjunnan laadun seurantaa.

Suomen metsäkeskus on kehittänyt tähän liittyen omavalvonnan parantamiseksi uusia menetelmiä yhdessä metsäalan muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on ollut, että omavalvonta toimisi mahdollisimman sujuvasti hakkuutöiden yhteydessä. Tärkeää on myös se, että seurantatiedot olisivat nopeasti korjuukuljettajan käytössä. Tämä mahdollistaisi työn laadun reaaliaikaisen seurannan ja samalla korjaustoimet laadun parantamiseksi. Menetelmiä pilotoidaan syksyn kuluessa.

Luke on selvittänyt lisäksi maastokokein, miten tyvitervastautipesäkkeiden leviämistä nuorissa männiköissä voisi rajoittaa. Juurikäävän leviämistä onkin kyetty rajoittamaan käsittelemällä ympärillä olevien terveiden mäntyjen kannot harmaaorvakkasienellä, joka kilpailee juurikäävän kanssa. Menetelmä sopii erityisesti nuoriin alle 15-vuotiaisiin mäntytaimikoihin, ja alustavat tulokset ovat olleet lupaavia.

Juurikäävän torjunnan kehittämishankkeessa on laadittu myös opas juurikäävän tunnistamiseksi ja torjumiseksi. Opas tarjoaa käytännön ohjeiden lisäksi tietoa muun muassa juurikääpäriskistä tasaikäis- ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa. Opas on julkaistu Metsäkeskuksen verkkosivuilla ja tekijät toivovatkin, että se otetaan laajasti käyttöön.

Juurikäävän hävittäminen jo tartunnan saaneista metsistä on vaativa ja aikaa vievä urakka. Viisautta onkin toteamuksessa, jonka mukaan torjunta on tehokkainta siellä missä juurikääpätuhoja ei vielä ole. On hyvä muistaa, että kantokäsittelyjä on mahdollista suorittaa myös riskialueen pohjoispuolella, vaikka laki ei siihen vielä velvoitakaan. Käsittelyjä puoltaa se, että ilmaston lämmetessä juurikääpä hivuttautuu koko ajan pohjoisemmaksi.

Metsän tuotto suhteessa torjuntakustannuksiin kasvaa puiden kasvun nopeutuessa, joten torjunta on siinäkin mielessä kannattavaa. Juurikäävän tehokas ja vaikuttava torjunta onkin sekä metsänomistajan itsensä että koko metsäsektorin etu.

Kts. myös Juurikäävän torjuntaan on kehitetty uusia menetelmiä (Luken tiedote 12.9.2018)

Tatu Torniainen
neuvotteleva virkamies, MMM
tatu.torniainen(at)mmm.fi

 

 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.