Hyppää sisältöön
Media

Maatalouden ympäristötiedon vaihtopäivät Jyväskylässä 12.-13.2.2019

Maatalouden uusinta ympäristötietoa on tarjolla 12.-13.2.2019 Jyväskylän Paviljongissa. Tuolloin kuullaan ja jaetaan uusinta tutkimustietoa sekä pohditaan yhdessä keinoja, joilla työ ympäristön hyväksi olisi entistä vaikuttavampaa.

Tilaisuudessa käydään keskusteluja tulevasta EU:n rahoituskaudesta, hankevetäjät tapaavat sparrauksen merkeissä ja tieto vaihtuu maatalouden ympäristötyön parissa toimivien välillä. Tilaisuuden toinen päivä on kansainvälinen ja tarjoaa maatalouden ympäristötyöhön näkökulmia Euroopan parlamentista tilatasolle saakka. Paikalle odotetaan 300 osallistujaa hallinnosta, hanketoimijoista, neuvojista, tutkijoista ja muista maatalouden ympäristötyötä tekevistä.

Tilaisuuden ohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät alla olevan linkin kautta.