CAP27-blogi

CAP27-blogi

CAP-puheenvuoro: Vuosi työpajoista - mitä saatu aikaan?

Ritva Rintapukka Julkaisupäivä 12.3.2020 11.20 Blogit

CAP27-valmistelua on tehty maa- ja metsätalousministeriön asettamissa neljässä valmisteluryhmässä syksystä 2018 lähtien. Olen toiminut ELY-keskuksen edustajana maaseudun kehittämistoimenpiteitä valmistelevassa ryhmässä. 

Kansallista valmistelua on jouduttu tekemään ja tehdään tilanteessa, missä uudistuksen isot raamit: EU-budjettikehys ja EU-tason säädökset ovat hyväksymättä. Eteneminen on kuitenkin ollut ja on välttämätöntä, sillä CAP27 -uudistus tuo mukanaan sisällöllisiä ja toiminnallisia muutoksia. 

Valmistelutyö on ollut osallistava. Viime vuonna järjestetyissä kymmenissä työpajoissa arvioitiin nykyisiä toimia. Työpajoihin osallistui satoja henkilöitä. Työpajojen tuloksia on hyödynnetty valmistelutyössä.  Toimintatapa on ollut hyvä, on kuultu niitä tahoja, jotka omilla toimillaan vaikuttavat siihen, miten CAP-suunnitelman tulokset lopulta toteutuvat.

Valmistelua aikaisempaa kokemusta hyödyntäen 

Maaseudun kehittämisen osalta valmistelusta on aikaisempaa kokemusta. Tämä on ollut nähtävissä valmisteluryhmän työssä. Valmistelussa on pystytty etenemään aina toimenpiteiden kuvaamisen tasolle. 

Välineistöä osin uudistaen

Maaseudun yrityksissä uudistuminen ja tuottavuuden kasvu vaativat investointeja tuotannolliseen toimintaan, tuotekehitykseen ja osaamiseen. Yritysrahoituksen välineistö näyttäisi mahdollistavan aineellisten ja aineettomien investointien ja yritysten käynnistämisen tukemisen. Valmistelun tavoitteena on lisäksi selkeyttää yritysasiakkaiden rahoituspalveluita eriyttämällä ELY-keskusten ja Leader-ryhmien rahoituspalveluita.

Kehittämishankerahoituksen osalta tavoitteena on, että käytössä olisivat samat välineet maaseudun infran ja toimintaympäristön parantamiseen kuin nykyiselläkin kaudella. Lisäksi otetaan käyttöön uudistettuja välineitä. Hankkeilla parannetaan maaseudun palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, lisätään toimintaympäristön kestävyyttä, ekologisuutta ja turvallisuutta, parannetaan maaseudun infrastruktuuria sekä kehitetään maaseutualueiden ja kylien yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Maatalouden, ruoantuotannon ja maaseutualueiden kestävää kehittämistä ja uudenaikaistamista tehdään jakamalla tietämystä, edistämällä innovointia ja digitalisointia sekä näiden käyttöönottoa. 

Yhteistyön ja innovaatioiden edistämisen välineet olisivat lähes nykyisenkaltaiset. Uusina teemoina nousevat esiin älykkäät kylät/ maaseudut, laatujärjestelmät ja maaseudun innovaatioryhmiä saattaa tulla enemmän, ehkä myös alueellisesti ja paikallisesti. 

Vielä on tehtävää jäljellä 

Miten määritellään maaseutu? Maaseututyypittely päivittyy maaliskuun loppuun mennessä. Miten rahoituksessa painotetaan harvaan asuttua-, ydin- ja kaupunkien läheistä maaseutua?  

Alueellinen ja paikallinen valmistelutyö lähtee käyntiin kevään aikana.

Iso ponnistus valmistelussa joudutaan tekemään kun CAP-suunnitelman kokonaisrahoitus on selvillä. Rahoituksen mahdollinen vähentyminen johtaa valintoihin ja toimien priorisointiin. Uudistuvat valtiontukisäädökset joudutaan huomioimaan. Siirtymävuosi (-vuodet?) ja CAP-kauden varojen käyttö ennakkoon ei rahoitussuunnittelua helpota. Rahoituskokonaisuus ja toimien priorisointi tulee olemaan kausien vaihdoksen vaikein osuus.  

Ritva Rintapukka

yksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

EU ja kansainväliset asiat Maaseutu Ritva Rintapukka Ruoka ja maatalous

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.