Valtioneuvoston asetus MMM/2019/113

« Valtioneuvoston yleisistunto 10.10.2019 13.00

Maa- ja metsätalousministeriö

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2019 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 20 §:n muuttamisesta

Ministeri

Jari Leppä

Esittelijä

Neuvotteleva virkamies Juha Vanhatalo, p. +358 295 162 347

Asia

Vuodelta 2019 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 20 §:n 1 momentin muuttaminen siten, että lyhyen kasvukauden kasvihuonetuotannolle maksettavaa tukea korotettaisiin 0,1 eurolla ja pitkän kasvukauden tukea 0,2 eurolla neliömetriltä. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 16.10.2019

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen vuodelta 2019 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 20 §:n muuttamisesta (RV)

Vaikutukset

Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksella ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia verrattuna valtioneuvoston asetuksella 106/2019 päätettyyn määrärahan käyttöön momentin 30.20.40 osalta. Valtion talousarvion momentilla 30.20.40 (maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki) on vuonna 2019 osoitettu varat yhteensä 322,7 miljoonan euron suuruiseen maa- ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen. Muut momentilta 30.20.40 rahoitettavat kohteet huomioon ottaen määrärahan arvioidaan riittävän ehdotettuun tarkoitukseen.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen