Määrärahan jako MMM/2019/118

« Raha-asiainvaliokunta 10.10.2019 13.00

Maa- ja metsätalousministeriö

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla käytettävien valtiontakausten ja avustusten myöntämisvaltuuden osoittaminen vuodelle 2019 maatalouden rakennetukia varten

Ministeri

Jari Leppä

Esittelijä

Maaseutuekonomisti, esittelijä Saara Meurasalo, p. 029 5162035

Asia

Ehdotetulla päätöksellä osoitettaisiin myöntämisvaltuutta maatalouden investointiavustusten ja valtiontakausten toimeenpanoa varten. Myöntämisvaltuuksien osoittaminen koskisi vuonna 2019 tehtäviä tukipäätöksiä.

Esitys

Puolletaan

Vaikutukset

TALOUDELLISET: Maatilatalouden kehittämisrahaston vuoden 2019 käyttösuunnitelman kohdasta B 1.3. (Rakennetukilain (1476/2007) mukaiset avustukset) on osoitettavissa avustusten myöntämisvaltuutta 40 000 000 euroa. Maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelman muutoksella 3.10.2019 myöntämisvaltuutta korotettiin 15 000 000 eurolla. Aiemmin vuonna 2019 on osoitettu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten käytettäväksi maatilatalouden kehittämisrahaston B 1.3. (Rakennetukilain (1476/2007) mukaiset avustukset) myöntämisvaltuutta 30 000 000 euroa ja nyt ehdotetaan osoitettavaksi 25 000 000 euroa. Maatilatalouden kehittämisrahaston vuoden 2019 käyttösuunnitelmassa valtiontakausten myöntämisvaltuuden enimmäismäärä on 16 000 000 euroa. Maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelman muutoksella 3.10.2019 myöntämisvaltuutta korotettiin 2 000 000 eurolla. Aiemmin vuonna 2019 on päätetty osoittaa Ruokavirastolle edelleen osoitettavaksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten osoitettavaksi 16 000 000 euroa ja nyt ehdotetaan edelleen osoitettavaksi 2 000 000 euroa.

Päätös

Raha-asiainvaliokunta puolsi ehdotusta