Valtioneuvoston asetus MMM/2020/75

« Valtioneuvoston yleisistunto 14.5.2020 13.00

Maa- ja metsätalousministeriö

Valtioneuvoston asetus kalatalousalan yrityksille taloudellisen tilanteen heikentymisen perusteella myönnettävästä avustuksesta

Ministeri

Jari Leppä

Esittelijä

Neuvotteleva virkamies Timo Halonen, p. 029 5162411

Asia

Asetuksella toimeenpannaan kalatalouden yrityksille kohdennettu tukijärjestelmä covid-19-epidemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten hillitsemiseksi. Tavoitteena on ehkäistä negatiivisia taloudellisia ja työllisyysvaikutuksia antamalla tukea yrityksille, jotta ne voivat sopeutua tilanteeseen ja jatkaa toimintaansa kannattavasti kriisin jälkeen. Avustus kohdennetaan kaikille kalatalouden arvoketjun yrityksille ilman yrityskokoon liittyviä rajoituksia. Se turvaa osaltaan ruokajärjestelmän toimivuutta ja omavaraisuutta. Rahoituksessa ja sen suuntaamisessa huomioidaan eri rahoituslähteiden muodostama kokonaisuus. Tähän tarkoitukseen on valtion vuoden 2020 toisessa lisätalousarviossa myönnetty 10 000 000 euron määräraha momentille 30.40.62 (Elinkeinokalatalouden edistäminen). Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan toukokuun 18. päivänä 2020 ja olemaan voimassa vuoden 2020 loppuun.

Esitys

Valtioneuvosto antaa asetuksen kalatalousalan yrityksille taloudellisen tilanteen heikentymisen perusteella myönnettävästä avustuksesta (RV)

Vaikutukset

Ehdotetun muutoksen on arvioitu parantavan kalatalousalan yritysten mahdollisuuksia selvitä covid-19-epidemian aiheuttaman markkina- ja tuotantohäiriön haitallisista vaikutuksista.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen