Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna Media

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Selvitys: Luontokadon pysäyttäminen ja puuntuotannon samanaikainen lisääminen edellyttää huolellista suunnittelua

Maa- ja metsätalousministeriöValtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
29.3.2021 12.57
Tiedote
Kuva: Mohammed Alfaraj, Finland Promotion Board

Metsäluonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi tarvitaan sekä metsien suojelun että talousmetsien luonnonhoidon lisäämistä. Näin todetaan 29. maaliskuuta julkaistussa Luonnonvarakeskuksen, Metsähallituksen, Pellervon taloustutkimuksen, Suomen riistakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen valtioneuvostolle laatimassa selvityksessä.

Luontokadon kustannustehokas pysäyttäminen edellyttää, että pinta-alatavoitteiden lisäksi pystytään tunnistamaan monimuotoisuuden turvaamisen kannalta tällä hetkellä parhaat kohteet sekä toisaalta puuntuotannon kannalta vähämerkityksiset alueet, joita voidaan kehittää monimuotoisuutta edistävästi. Suojelupinta-alan ja talousmetsien luonnonhoidon voimakas lisääminen aiheuttaisivat huomattavia kustannuksia valtiolle, mikäli myös luonnonhoidosta maksettaisiin korvaus. Samanaikainen puun kysynnän lisääntyminen nostaisi kustannuksia edelleen, koska puun hinnan nousu korottaisi suojelualueista maanomistajille maksettavia korvauksia.

Osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutetussa Kustannusvaikuttavat keinot metsäluonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi (KEIMO) -hankkeessa analysoitiin muun muassa, millaisia taloudellisia ja ekologisia vaikutuksia aiheutuisi metsien suojelun sekä talousmetsien luonnonhoidon voimakkaasta lisäämisestä ja miten ne ovat yhteensovitettavissa samanaikaisen puunkysynnän ja hakkuiden lisääntymisen kanssa. Esimerkiksi EU:n biodiversiteettistrategia 2030 painottaa suojelupinta-alojen ja talousmetsien luonnonhoidon lisäämistä luontokadon pysäyttämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

Luonnonhoitotoimia tulisi keskittää erityisesti suojelualueiden lähialueille

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen kustannustehokkuutta voidaan lisätä, kun luonnonhoidossa otetaan huomioon maanomistajan toiveet ja kun luonnonhoito toteutetaan alueilla, joilla siihen on hyvät edellytykset. Tällaisia alueita ovat muun muassa nykyisten suojelualueiden lähialueet.

”Toisaalta suojelua tulee kohdentaa jo nykyisiltä luontoarvoiltaan merkittäviin vanhapuustoisiin kangas- ja turvemaiden metsiin sekä toisaalta luontoarvoiltaan vielä kehitettäviin nuoren puuston tai luonnonhoidollisen hakkuun kohteille, jotka ovat alueellisesti sijainniltaan suotuisia”, ryhmäpäällikkö Kimmo Syrjänen Sykestä kommentoi.

Luonnonhoidon kriteerit ja tilastointi vaativat kehittämistä, jotta luonnonhoitotoimien laadun ja määrän kehitystä voidaan seurata nykyistä paremmin.

Hyvän metsänhoidon tulee edistää monimuotoisuuden turvaamisen ja puuntuotannon yhteensovittamista

Hankkeessa tehtiin kuusi skenaariolaskelmaa, jotka poikkesivat toisistaan hakkuukertymän (72,4–80 milj.m3), suojelupinta-alan ja talousmetsien luonnonhoitotoimien (säästöpuut, lehtipuusekoitus ja kiertoaika) lisäämisen osalta.

Selvityksen mukaan luonnonsuojelualueiden pinta-alan kaksinkertaistaminen maan etelä- ja keskiosissa, talousmetsien luonnonhoidon voimakas lisääminen ja hakkuukertymän kasvattaminen 80 milj.m3:iin eivät ole yhtä aikaa mahdollisia, jos myös tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet halutaan säilyttää. Talousmetsissä puuston kokonaistilavuus (puun määrä) säilyi suurin piirtein samalla tasolla seuraavan 30 vuoden aikana skenaariossa, jossa lisättiin edellä mainitusti suojelupinta-alaa ja luonnonhoitotoimia, mutta ei hakkuukertymää. Pelkällä hakkuukertymän lisäämisellä 80 milj. m3:iin ei myöskään ollut vaikutusta puuston kokonaistilavuuteen tarkastelujakson aikana.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kustannustehokkuus on sitä heikompi, mitä suurempi on puun kysyntä. Tämä johtuu ensiksikin siitä, että suojelu on sitä kalliimpaa, mitä korkeampi on puun hinta. Toisena syynä on korkeampi monimuotoisuusvuoto. Tämä tarkoittaa sitä, että suojelun ja luonnonhoitotoimien lisääminen lisää monimuotoisuutta toimenpiteiden kohdealueella, mutta hakkuita tehdään enemmän ja intensiivisemmin muualla talousmetsissä. Suojelun, luonnonhoitotoimien ja hakkuiden yhtäaikainen voimakas lisääminen johtaisi talousmetsien nuorentumiseen ja puuston tilavuuden huomattavaan pienenemiseen seuraavan 30 vuoden aikana.

Talousmetsien nuorentuminen tarkoittaisi sitä, että pitkällä aikavälillä metsäteollisuuden käyttöön ei riittäisi tarpeeksi kotimaista puuta. Kotimaista puuta voidaan korvata tuontipuulla, mutta sillä voi olla monimuotoisuusvaikutuksia jossain muualla. Mikäli metsien kasvua saadaan lisättyä esimerkiksi oikea-aikaisen taimikonhoidon, lannoitusten sekä jalostetun siemen- ja taimimateriaalin avulla muilla kuin suojeluun tai luonnonhoitoon varattavilla metsäalueilla, paranevat edellytykset sille, että suojelua, luonnonhoitoa ja hakkuita lisätään samanaikaisesti. Pitkällä aikavälillä myös metsityksen lisääminen osaltaan parantaisi näitä edellytyksiä.

”On hyvä muistaa, että skenaariot ovat vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia ja on epätodennäköistä, että juuri niissä esitetyt pinta-alatavoitteet ja hakkuukertymät koskaan toteutuvat. Skenaariot ovat kuitenkin oiva tapa havainnollistaa monimuotoisuuden turvaamiseen ja puuntuotannon lisäämiseen liittyviä haasteita”, erikoistutkija Leena Kärkkäinen Luonnonvarakeskuksesta kertoo.

Vapaaehtoiset suojelukeinot tärkeitä, valtiontaloudelliset kustannukset voivat olla mittavat

Metsien suojelupinta-alan lisäämisen lähtökohtana selvityksessä oli vapaaehtoisuus ja tulonmenetysten täysimääräinen korvaaminen maanomistajalle Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSOn mukaisesti. Myös riistan ja metsälinnuston kannalta merkittävien elinympäristöjen turvaaminen edistää metsäluonnon hyvinvointia.

Suojelupinta-alan kaksinkertaistaminen nykyisestä Suomen etelä- ja keskiosissa vuoteen 2030 mennessä edellyttäisi METSO-ohjelman rahoituksen yli kymmenkertaistamista vähintään 240 miljoonaan euroon vuodessa. Jos lisäksi talousmetsien luonnonhoitotoimia lisättäisiin, kasvaisivat vuosittaiset kustannukset arviolta 460–530 miljoonaan euroon. Lisäksi tarvittaisiin lisäpanostuksia suojelua toteuttavaan hallintoon.

Suojelupinta-alan voimakas lisääminen edellyttäisi kohteiden valintakriteerien väljentämistä nykyisestä, mikä toisi suojelun piiriin luontoarvoiltaan vielä kehittyviä alueita. Tämä sekä lisäisi kohteiden tarjontaa että vähentäisi kustannuksia.

Uudet ohjauskeinot monimuotoisuuden lisäämiseksi tarpeen

METSO- ja Helmi-ohjelmien tunnettuuden lisääminen ja tilakohtaisten luonnonhoitosuunnitelmien laatiminen olisivat kustannustehokkaita keinoja saada metsänomistajat tarjoamaan lisää kohteita suojeluun ja kiinnostumaan luonnonhoidosta. Pinta-alaperusteisella tuella voitaisiin kannustaa metsänomistajaa säilyttämään paremmin monimuotoisuutta edistävät metsien rakennepiirteet. Lisäksi monimuotoisuuden turvaamiseen voitaisiin kehittää vastaavia kompensaatiomekanismeja kuin kasvihuonekaasupäästöjen kompensoimiseen.

Lisätietoja:

KEIMO-hanke: erikoistutkija Leena Kärkkäinen, Luonnonvarakeskus, p. 0295 324 848, leena.karkkainen(at)luke.fi
Metsäluonnon monimuotoisuudelle tärkeä elinympäristöt ja metsien rakennepiirteet: ryhmäpäällikkö Kimmo Syrjänen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 666, kimmo.syrjanen(at)syke.fi
Riistalle tärkeät metsien rakennepiirteet: erikoissuunnittelija Janne Miettinen, Suomen riistakeskus, p. 0294 312 264, janne.miettinen(at)riista.fi
Monimuotoisuuden turvaaminen valtion metsissä: kestävän kehityksen päällikkö, Metsähallitus, Metsätalous Oy, Antti Otsamo, p. 0206 394 442, antti.otsamo(at)metsa.fi
Monimuotoisuuden turvaamisen ohjauskeinot: tutkimusjohtaja Paula Horne, Pellervon taloustutkimus, p. 040 592 6820, paula.horne(at)ptt.fi
Erityisasiantuntija Katja Matveinen, Maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 287, katja.matveinen(at)mmm.fi (Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja)

Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.