Hoppa till innehåll
Media

EU:n maatalousministerit keskustelevat koronaviruskriisin opeista

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 28.8.2020 18.33

EU:n maatalousministerit kokoontuvat 30.8.-1.9. Saksan Koblenziin epäviralliseen ministerikokoukseen. Kokouksen teemana on koronaviruskriisin opit maatalous- ja elintarvikesektorilla. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä osallistuu kokoukseen etäyhteydellä 1. syyskuuta. Paikan päällä Saksassa kokoukseen osallistuu Suomen Saksan suurlähettiläs Anne Sipiläinen.

Ministerit keskustelevat erityisesti EU:n ruokajärjestelmän kriisinkestävyyden parantamisesta. Koronaviruskriisi on osoittanut kuinka tärkeä rooli maataloudella ja maaseutualueilla on ruokaturvan takaajana. Kriisin myötä paikallisen ruuan arvostus on kasvanut ja kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia tuotteiden alkuperästä. Ministerit keskustelevat siitä, miten ruokajärjestelmästä voisi tehdä entistä kriisinkestävämmän tulevaisuudessa ja miten elintarvikkeiden alkuperämerkintöjä voisi entisestään parantaa. 

Lisäksi ministerit keskustelevat eläinten hyvinvoinnista erityisesti eläinten hyvinvointimerkintään ja eläinkuljetuksiin keskittyen. Keskustelu on jatkoa Suomen puheenjohtajakaudella hyväksytyille neuvoston päätelmille eläinten hyvinvoinnista. Puheenjohtajavaltio Saksa pyrkii kaudellaan edistämään EU:n laajuisen eläinten hyvinvointimerkinnän käyttöönottoa ja siihen liittyvän EU-lainsäädännön valmistelua. 

Lisätietoja: 
Maatalousneuvos Kari Valonen, p. +358 295162047
Ministerin erityisavustaja Satu Haapaniemi, p. +358 295162058