Hoppa till innehåll
Media

Kansallinen vieraslajistrategia on valmistunut

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 3.5.2012 7.19
Tiedote -

Suomessa esiintyvät vieraslajit ja niiden aiheuttamat haitat tunnistetaan ja torjuntatoimet toteutetaan kattavasti. Näin linjataan kansallisessa vieraslajistrategiassa, joka julkistettiin tänään. Useita haitallisten vieraslajien torjuntatoimenpiteitä käynnistetään tänä vuonna strategiassa esitetyin keinoin.

Vieraslajit ovat ihmisen mukana uusiin paikkoihin levinneitä eliölajeja, kuten puutarhakasveja, riistaeläimiä, vesieliöitä tai tuholaisia tai ne ovat voineet kulkeutua ihmisen mukana uudelle alueelle myös tahattomasti kuten Itämereen laivojen mukana tullut koukkuvesikirppu. Uudessa elinympäristössään nämä meille vieraat lajit voivat muuttaa ympäristöä, vaikeuttaa alkuperäisten lajien selviytymistä, levittää tauteja tai aiheuttaa vahinkoa esimerkiksi viljelykasveille tai metsätaloudelle.

Strategian yhtenä tavoitteena on hävittää haitalliset jättiputket Suomesta kokonaan seuraavan 10-20 vuoden aikana. Jättiputket aiheuttavat vakavia iho-oireita ja syrjäyttävät muuta kasvillisuutta. Jättiputkien hävittämishankkeen on tarkoitus toimia pilottihankkeena ja mallina muiden lajien vastaavaan torjuntaan.

Vieraslajeja koskevan tiedon kokoamiseksi, levittämiseksi ja hyödyntämiseksi perustetaan vieraslajiportaali. Tällaisen vieraslajeja koskevan ilmoitus- ja raportointityökalun valmistelu on käynnistymässä. Portaaliin luodaan myös havaintojen ilmoituslomake sekä karttasovellus, jonka avulla haitallisten vieraslajien havaintotietoja on mahdollista saada reaaliaikaisina. Vieraslajiportaali on ensi vuoden lopulla kansalaisten, tutkijoiden ja viranomaisten käytössä.

Strategian mukaisesti myös haitallisia vieraslajeja koskevia lainsäädännön keinoja tulee parantaa joko säädöksiä täydentämällä tai uudella vieraslajilailla. Myös lainsäädännön kehittämistyö vieraslajien osalta käynnistyy tänä vuonna.

Tänä vuonna käynnistyy myös selvitys, millaisia haittoja vieraslajeista Suomessa on ja kuinka laajasti haitallisia vieraslajeja Suomessa esiintyy. Haitallisten vieraslajien leviämisväyliä Suomeen ja Suomesta sekä torjuntatoimien tehokkuutta lähdetään nyt myös selvittämään strategiassa esitetyn toimenpideohjelman mukaisesti.

Suomessa on arvioitu olevan 157 haittaa aiheuttavaa vieraslajia. Erityisen haitallisiin vieraslajeihin kuuluvat jättiputket, kurtturuusu, rapurutto, espanjansiruetana ja minkki sekä vaaralliset kasvintuhoojat, joihin kuuluvat esimerkiksi perunalle vaarallinen tuhohyönteinen koloradonkuoriainen sekä metsiä uhkaava mäntyankeroinen. Muita haitallisia vieraslajeja ovat laivojen ja veneiden pohjiin kiinnittyvä merirokko, alkuperäistä taimenta syrjäyttävä puronieriä sekä esimerkiksi komealupiini, joka syrjäyttää tienvarsikedoilta turvapaikan löytäneet, taantuneet keto- ja niittykasvit.

Strategian valmisteluun osallistui työn eri vaiheissa yli 100 asiantuntijaa.

Vieraslajistrategia löytyy maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilta osoitteesta www.mmm.fi/vieraslajit.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ympäristöylitarkastaja Johanna Niemivuo-Lahti, p. 040 358 5523