Hoppa till innehåll
Media

Komissiolta 500 miljoonan euron tukipaketti maataloudelle

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 7.9.2015 23.23
Tiedote

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui ylimääräiseen kokoukseen Brysselissä maanantaina 7. syyskuuta. Suomea kokouksessa edusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Komissio esitteli neuvostolle 500 miljoonan euron toimenpidepaketin, jolla komissio pyrkii vastaamaan EU:n maatalousmarkkinoita vaivaaviin ongelmiin. Erityisesti maidon ja sianlihan markkinat ovat kriisissä Venäjän asettaman maataloustuotteiden tuontikiellon ja heikentyneen kansainvälisen kysynnän vuoksi.

Jokainen unionin jäsenmaa saa käyttöönsä tietyn määrän EU-tukea, jota maat voivat käyttää maitokriisin hoitamiseen. Jäsenmaiden saamat rahoitusosuudet ja rahan käyttö eri toimenpiteisiin tarkentuvat myöhemmin syyskuussa.

Tukiennakoihin joustoa

Maataloustuottajien maksuvalmiutta parannetaan korottamalla syksyllä maksettavia tukien ennakkomaksuja. Suoria tukia voidaan maksaa ennakolta 70 prosenttia ja maaseudun kehittämistukia 85 prosenttia.

Päätöksen seurauksena Suomessa voidaan maksaa loka–marraskuussa noin 60 miljoonaa euroa sellaisia maaseudun kehittämistukia, jotka olisivat muuten saattaneet siirtyä vuoden 2016 puolelle.

Neuvoston keskustelussa ministeri Tiilikainen vaati yhdessä usean ministerikollegansa kanssa helpotusta suorien tukien ennakkomaksujen edellytyksenä oleviin tiukkoihin valvontasääntöihin. Jos joustoista saadaan sovittua jatkoneuvotteluissa, tukien maksua on mahdollista nopeuttaa lisää.

Toimenpiteitä markkinatilanteen korjaamiseksi

Komissio lupasi helpottaa markkinatilannetta mm. muuttamalla yksityisen varastoinnin ehtoja joustavammiksi. Pitemmällä aikavälillä komissio tehostaa maidon markkinaobservatorion toimintaa ja tekee elintarvikeketjun toimintaa parantavia ehdotuksia.

Elintarvikkeiden jakelua sosiaalisiin tarkoituksiin tehostetaan mm. koulujakeluohjelmien kautta. Lisäksi elintarvikejakelulla voidaan helpottaa pakolaisten vastaanottoa jäsenmaissa.

Ministeri Tiilikainen oli tyytyväinen siihen, että komissio toi neuvottelupöytään konkreettisen toimenpidepaketin.

– On hyvä, että keinoja maataloussektorin vaikeaan tilanteeseen vastaamiseen on löydettävissä. Toisaalta on valitettavaa, että rahoituksesta saadaan tarkempia päätöksiä vasta myöhemmin, Tiilikainen toteaa.

Ministerit jatkavat kriisipaketin käsittelyä ensi viikolla Luxemburgissa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 16 2269