Hoppa till innehåll
Media

Suojeltujen soiden pinta-ala Etelä-Suomessa kasvaa 6000 hehtaarilla, lisätukea elintarvikevientiin ja petovahinkoihin

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 9.2.2015 13.22
Tiedote

Hallitus päätti tänään 9.2.2015 lisätalousarvioneuvottelussaan suojella 6000 hehtaaria valtion omistamia arvokkaita soita Etelä-Suomessa. Päätös perustuu soidensuojelutyöryhmän esitykseen. Lisätalousarvioesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle torstaina 12.2.2015.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on erittäin iloinen, että Etelä-Suomeen saadaan näin arviolta 46 uutta soidensuojelualuetta.

- Tarkat mukaan otettavien alueiden rajaukset tehdään helmikuun loppuun mennessä ja suojelupäätökset tulevat vielä hallituksen vahvistettaviksi. Rajaukset tehdään soidensuojelutyöryhmän ehdotusten pohjalta ottaen huomioon valtion talousmetsien tarkoituksenmukainen hoito.

Suojeltavista alueista noin 5000 hehtaaria suojellaan luonnonsuojelulain perusteella. Loput 1000 hehtaaria suojellaan Metsähallituksen omalla suojelupäätöksellä siten, että suoluonnon suojelun tavoitteet turvataan.

Muiden valtion omistamien soiden osalta suojelun valmistelu jatkuu soidensuojelun täydennysohjelman tavoitteiden mukaisesti. Koko maassa on kartoitettu yhteensä 97 arvokasta kohdetta ja maa- ja metsätalousministeriö on sitoutunut kaikkien näiden alueiden suojeluun.

Lisätukea elintarvikevientiin ja petovahinkoihin

Hallitus on päättänyt tukea elintarvikeviennin kasvua 1,6 miljoonalla eurolla. Uusien markkina-alueiden avaamiseen suomalaisille elintarvikkeille osoitetaan tästä puolet eli 800 000 euroa. Ministeri Orpo painottaa uusien kohdemaiden ja elintarvikevientiin liittyvän tietotekniikan kehittämistarvetta.

- Venäjälle tähän saakka kohdistuneelle elintarvikeviennille on löydettävä uusia kohteita ja myös pidemmällä tähtäimellä viennin kohdemaiden valikoimaa on pyrittävä monipuolistamaan. Ulkomaankaupan sähköisen tietojenvaihtojärjestelmän kehittämiseen osoitetaan myös 800 000 euroa. Järjestelmää on tarkoitus käyttää vientitodistusten välittämiseen Suomen ja Kiinan kanssa. Sähköinen järjestelmä tukee viennin kasvua helpottamalla ja nopeuttamalla vientitapahtumaa.

Hallitus päätti myös, että alhaisesta korkotasosta johtuen maatalouden korkotukeen varattavaa määrärahaa voidaan pienentää 14,8 miljoonalla eurolla. Maatalouden EU-tulotuessa on huomioitu lisäyksenä 10,7 miljoonaa euroa EU:n maidon kriisitukea ja vähennyksenä 29,7 miljoonaa euroa, joka siirtyy tarkentuneen maksatusaikataulun vuoksi maksettavaksi vuoden 2016 puolella.

Petoeläinten vahinkojen korvaamiseen myönnettiin lisärahoitusta. Vuoden 2014 suurpetovahinkojen määräksi arvioidaan 7,5 miljoonaa euroa, vahingot ovat vähentyneet 1 miljoonalla eurolla vuodesta 2013. Lisätalousarvioesityksessä on lisäystä 3,7 miljoonaa euroa. Yhdessä viime vuonna myönnetyn määrärahan kanssa korvaukset voidaan myöntää täysimääräisinä. Vahingoista 90 % on porotaloudelle aiheutuneita vahinkoja.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Tiina Rytilä, p. 0295 16 2132