Hoppa till innehåll
Media

Venäjän tuontikiellot aiheena maatalousneuvostossa perjantaina Brysselissä

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 3.9.2014 6.52
Tiedote -

Euroopan unionin maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu ylimääräiseen istuntoon ensi perjantaina. Brysselissä järjestettävän kokouksen ainoana käsiteltävänä asiana on Venäjän asettama elintarvikkeiden tuontikielto. Venäjän tuontikiellot koskettavat Suomea vakavammin kuin useimpia muita EU-jäsenmaita, sillä Venäjän-vienti on merkittävää Suomen maataloudelle, teollisuuden kannattavuudelle, työllisyydelle ja kansantaloudelle. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo tapaa ennen neuvoston kokousta myös Baltian maiden ja Puolan maatalousministerit, sillä Venäjän tuontikiellon vaikutus on myös näissä maissa huomattavan suuri. – Meidän kantamme on, että EU:n on kohdennettava tukitoimia myös suoraan maataloustuottajille ja sen eteen olemme jo useita viikkoja ministeriössä määrätietoisesti työskennelleet, sanoo ministeri Orpo. Suomalaiset ovat aktiivisesti pyrkineet siihen, että EU:n yhtenäisen markkinajärjestelyasetuksen mahdollistamia markkinatoimenpiteitä sovellettaisiin täysimääräisesti kriisin lievittämiseksi. Komissio onkin hallintokomiteassa tehnyt päätöksiä sekä hedelmien ja vihannesten että maitotuotteiden markkinatoimenpiteiden käynnistämisestä. Suomen näkemyksen mukaan EU:n pitää käynnistää myös sektoreittain ja alueittain suoraan tuottajiin kohdistuvia tukitoimia. Myös kalastus- ja vesiviljelylle tuontikiellosta koituvia ongelmia pitäisi Suomen mukaan voida lievittää. Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 162 254maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 162 269etunimi.sukunimi@mmm.fi