Ravinteiden kierrätyksen ja vesien- ja merenhoidon kärkihankkeiden loppuseminaari

Tiistai 26.3.2019

maa- ja metsätalousministeriö ympäristöministeriö

Ravinteet kiertoon – vesistöt kuntoon!

 

Ravinteet kiertoon – vesistöt kuntoon!

Hallituksen kiertotalouden kärkihankkeessa on kolmen vuoden aikana panostettu vesiensuojeluun ja ravinteiden kierrätykseen yli 30 miljoonalla eurolla. Onko Suomi tavoitteen mukaisesti matkalla ravinne- ja energiaomavaraisuuden mallimaaksi? Kärkihankkeiden liikkeelle laittama työ on yhä käynnissä, mutta muutos kohti kestävämpää ruokajärjestelmää on selvästi edistynyt.

Ilmastonmuutos ja puhtaiden vesien tavoittelu edellyttävät siirtymistä järjestelmään, jossa ravinteet kiertävät. Juha Sipilän hallituksen kärkihankerahoitus on vauhdittanut siirtymää kohti bio- ja kiertotaloutta. Aiemmin jätteinä pidettyjen materiaalien arvo on noussut. Viime vuosina on entistä selvemmin herätty fosforivarojen rajallisuuteen ja typpilannoitteiden valmistuksen ilmastopäästöihin. Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö järjestävät kärkihankkeiden loppuseminaarin, jossa kerrotaan tähänastisista saavutuksista ja evästetään päättäjät tulevaisuuden hyviin päätöksiin.

Aika: 26.3.2019 klo 8.30-17.30
Paikka: Marina Congress Center, Helsinki

Tilaisuus on kutsuvieraille, mutta sitä voi seurata verkkolähetyksenä.

8:30 Aamukahvi

9:00 Päivänavaus: Perusasioiden äärellä ministeri Kimmo Tiilikainen ja eskarilaiset*

Muutos ja miten se tehdään? lastenkirjailija, koodauslähettiläs, Linda Liukas

Ravinteet kiertoon – vesistöt kuntoon. Mistä aloitettiin ja mitä saavutettiin? erityisasiantuntija Mikko Rahtola, Luonnonvarakeskus, ympäristöneuvos Tarja Haaranen, ympäristöministeriö

Kuinka kiertotalous toimii maatilan arjessa? viljelijä Tommi Hasu, Kymenlaakso

Ruokajärjestelmä, professori Juha Helenius, Helsingin yliopisto

11:10 Lounas

12:30 Ohjelma jatkuu
Maa, hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta, Soilfood Oy

Vesi, toiminnanjohtaja Teija Kirkkala, Pyhäjärvi-instituutti

Energia, toimitusjohtaja Esa Muukka, Nivos Oy

13:45 Hei, mitä te ootte tänään syöny? Verkatehtaan taide-eskarin ja Aimokoulun oppilaat*

14:00 Kahvi

15:00 Tulevaisuus tehdään nyt, paneelikeskustelussa mukana: Kimmo Tiilikainen (Suomen Keskusta), Kai Mykkänen (Kokoomus), Ville Niinistö (Vihreät), Meri Vilen (Suomen Kristillisdemokraatit), Matti Putkonen (Perussuomalaiset), Anders Adlercreutz (RKP)

16:10 maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä johdattelee Ratkaisujen torille, jolla hankkeet esittäytyvät

17:30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden juontaa toimittaja Reetta Räty. Musiikki-improvisaatiot ohjelman lomassa: Kaksi pitkää miestä Hannu Risku ja Iiro Ollila

*Hallituksen kärkihanke (OKM), Taiteen perusopetuksen saavutettavuuden parantamishanke: Taidetta päivähoitoon