Hyppää sisältöön
Media

Ravinteiden kierrätyksen kärkihankkeiden tuloskiertue starttaa marraskuussa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2018 15.41
Uutinen

Kuluvan hallituskauden aikana "Kiertotalouden läpimurto, puhtaat ratkaisut käyttöön” -kärkihankkeella on parannettu ravinteiden hyötykäyttöä sekä tehostettu toimia Itämeren ja vesien suojelemiseksi. Työn tuloksia esittelevä kiertue on käynnistymässä. Kiertueella esitellään työn vaikutuksia ja käytännön ratkaisuja, joilla ravinteiden kierrätystä ja vesiensuojelua viedään eteenpäin.

Juha Sipilän hallitus on rahoittanut ravinteiden kierrätyksen ja hyötykäytön tehostamista kärkihankkeiden kautta noin 30 miljoonalla eurolla. Tavoitteena on saattaa puolet Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla sijaitsevasta lannasta ja yhdyskuntajätevesilietteestä kehittyneen prosessoinnin piiriin.

Hallitusohjelman tavoitteen edistämiseksi kärkihankkeet jakavat tietoa ja rahoitusta sekä tukevat tutkimusta, kehittämistä ja käytännön kokeiluja. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman, RAKI2- sekä meren- ja vesienhoidon kärkihankerahoituksen avulla on käynnistynyt lähes 100 kokeilua sekä tutkimus- ja kehittämishanketta. Hankkeiden avulla kehitetään ravinteiden kierrätysratkaisujalannan ja muiden eloperäisten sivuvirtojen hyödyntämiseksi uusilla tavoilla. Samalla edistetään vesiensuojelua etsimällä uusia innovatiivisia tapoja vähentää vesistöjen sisäistä ja ulkoista kuormitusta luonnonmukaisin ja kustannustehokkain keinoin. Innovaatioiden avulla syntyy myös uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia.

Tulokset esiin ja käyttöön: kiertueaikataulu

Hankkeet esittäytyvät ravinteiden kierrätyskiertueella seuraavasti:

Lisäksi kärkihankkeen loppuseminaari tiivistää työn tuloksia Helsingissä 26.3.2019. Tästä lisää tietoa tulossa sivuille myöhemmin. 

Lisätietoa: 

  • Ympäristöneuvos Tarja Haaranen, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi@ym.fi, p. 0295 250 282
  • Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström, maa- ja metsätalousministeriö, etunimi.sukunimi@mmm.fi, p. 0295 162 400
 
 
Biotalous Jari Leppä Luonto ja ilmasto Maaseutu Tutkimus ja kehittäminen Vesi